Kesä 2016 paketissa - mitä jäi tassuun?

Alkusyksyn arkiviikonloppu on pian takana. Aamupuurot Hennille, leikkimistä, koiran kusetukset, pikku remppahommia, ruoanlaittoa ja sauna, semmoisia perusäijän viikonloppujuttuja. Illalla hetki omaa aikaa. Sitaisen yhden perhon. Mieli palaa menneen kesän lohireissuihin ja tuleviin seikkailuihin. Tätä on luvassa seuraavat yhdeksän kuukautta. Nyt on aika summata, mitä viime kesästä jäi viivan alle.

1. Jokirannassa liikkuu mukavaa porukkaa

Tapasin kesän mittaan jokivarsilla lukuisia innokkaita lohenkalastajia. Kansalaisuuksista ainakin suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset, ranskalaiset ja puolalaiset tuli tsekattua. Mukavia juttutuokioita ja jaettuja hetkiä. Nämä ovat aina iso osa kalareissuja. Muutamien kanssa on pidetty yhteyttä myös jälkikäteen.

Mököttäjiä ja huonosti käyttäytyviä reissuilla on tavattu yllättävän vähän. Ainoa paikka, jossa oli hieman nihkeä tunnelma tänä kesänä, oli Bysken usein kovin ruuhkainen peltopooli. Siellä ei jostain syystä juttu luistanut seurana olleelta parilta paikalliselta jantterilta. Ehkä heitä otti päähän noin yleisesti kaikki alueella ramppaavat suomalaiset, jolloin kaikki jokainen sai kyräilystä osansa.

Onneksi Byskeltä löytyy rauhallisempaa paikkaa vaikka kuinka paljon.

Mukavia kanssakalastajia Oslosta

2. Lohenkalastus on melkoista puurtamista

Kun katselee lohenkalastajien somevirtaa, syntyy mielikuva jatkuvasta kalantulosta. Totuus on useimmiten toisenlainen. Lohen saaminen vaatii sinnikkyyttä ja hieman tuuria. Sinnikkyyttä siinä mielessä, että jokivarressa tulee viettää aikaa sattuakseen niihin maagisiin hetkiin, jolloin kala on aktiivinen. Jos on Hannu Hanhi, niin silloin riittää lyhyet kopaisut jokivarressa ja taatusti nakertaa.

Useimmat meistä eivät kuitenkaan omaa tuota tuuria. Tai niin paksua lompakkoa, että koko kesän voisi viettää jokivarressa parhailla ottipaikoilla.

Kalastin tänä vuonna yhteensä 20 lupaa lohta (1 lupa = 1 vuorokausilupa). Osa luvista oli vain 4-5 tunnin kopaisuja (Simojoki), mutta toisilla kalastin jopa 16-17 tuntia (Ruotsi, Norja).

Täysin tyhjiä arpoja, lupia jolloin en saanut tärppiäkään, osui kohdalleni kaikkiaan yhdeksän. Tuon lisäksi viisi lupaa tuotti ainoastaan tärppejä tai pudotuksia (=irti päässeitä kaloja).

Kalaa tuli ylös lopulta vain kuudella luvalla. Lohijoilla saa siis oppia pyytämään myös tyhjää.

Ottiperho vai ei?

3. Putkiperho pyytää

Kaikki ylös tulleet kalat ottivat kahta pomperotittiä lukuunottamatta putkiperhoon. Norjassa kalastin suhteellisen paljon myös koukkuperhoilla, vaan eivätpä kelvanneet muutamaa epämääräistä kopistusta lukuunottamatta.

Muistin syövereihin jäi erityisesti Byskellä Hästhagenissa kahdella perättäisellä laskulla pieneen, vaaleaan Den Vanliga -putkeen tarttuneet junat, Byske Expressit, joista molemmat irtosivat muutaman minuutin väännön jälkeen. Kolmas lasku johti ottiperhon menetykseen kiven taakse, neljäs lasku vei kaksoiskappaleen toisen kiven koloon.

Green Monkey muunnos toimii talossa ja lohijoella

4.  Kohtalainen kalansaalis

Tilastojeni mukaan saalis / lupa -suhde on laskenut tasaisesti viiden vuoden ajan. Enkö osaa vai onko kyse puhtaasti tuurista? Kyse lienee kuitenkin reissujeni ajoittumisesta suhteutettuna lohen nousuun kullakin joella. Kuten jo mainitsin, tänä vuonna kokonaan tyhjiä päiviä oli aika monta. Toisaalta taas parhaana päivänä kaloja tuli useampia kerralla, jopa hyvin lyhyessä jaksossa.

Kalojen keskikoko on parina viime vuonna ollut kuitenkin kohtalainen.Tänä vuonna kolme suurinta lohta olivat yhteensä 276 cm. Kaudella 2015 vastaava luku oli 270 cm.

Pitänee alkaa seurata kärkikolmikon kehitystä.

Olisi muuten mielenkiintoista nähdä Norjan ja Ruotsin lohijokien tilastoja suhteutettuna pyyntiponnistukseen (esim. saalis yhteensä / kalastusvuorokausien määrä yhteensä). Tyypillistä on kertoa pelkästään jokien kokonaissaalis kappaleina ja kiloina.

Vartta rontti 90 cm (kuvanlaatu = heikko)

5. Sopivalla vapa/siima -yhdistelmällä on kevyt ja mukava kalastaa

Oppini kahden käden vavoista, siimoista, keloista ja heittämisestä ylipäätään on rakentunut käytännössä parin viime vuoden aikana. Erilaisia vapa/siima/kela -yhdistelmiä kokeilemalla olen löytänyt jotain tasapainon tapaista. Pari settiä täytyy mainita erikseen.

Suurimmat "kiksit" sain tänä vuonna Orviksen Helios Switchistä, jossa kelana Danielssonin L5W 6nine. Tuossa sitten Beulahin kelluva 28 grammainen Elixir Switch. Ai että, kun on mukavaa neppailua, varsinkin Finnmarkin joilla.

Toinen huippusetti, jonka sain itse asiassa käyttööni vasta viimeisille Simojoen kopaisuille, on G Loomisin GLX 15' ja Hardyn Fortuna X3. Tuossa pyörittelin Visionin Ace kolmosuppoa 42 grammaisena, ja kyllä lähti! Odotan innolla tulevia hetkiä Byskellä.

Heittämisestä yleensä todettakoon kehitystä tapahtuneen. Vasuri on kuitenkin heikko kohtani. Pitää jatkossa valita rohkeasti paikkoja, joissa on "pakko heittää" vasurilta. Muuten sitä ei opi ikinä.

Kaksi settiä per kalastaja - minimi

6. Lohenkalastus on suhteellisen kallista

Tänä vuonna kalastin lohta viidellä eri joella. Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. En liikkunut paikoissa, joissa varaa pyyntiin on vain eliitillä. Silti sain törsättyä pelkkiin kalastuslupiin tämän päivän valuuttakurssilla laskettuna 720 €. Jokikohtaisesti vuorokausiluvan hinta vaihteli 10 € ja 66 € välillä.

Tuohon päälle majoitukset ja kalastusvälineet (ks. edellinen kohta.) ynnä muut, niin joudun toteamaan, että harrastus maksaa. Maksakoon, kun kerran kivaa on.

Mielenkiintoista oli, että kauden kallein kohde ei loppujen lopuksi ehkä tarjonnutkaan "parhaita kiksejä". Voipi olla, että jatkossa kuljen useammin vähemmän tunnetuilla paikolla sekä Ruotsinmaan edullisilla lohivirroilla.

Näissä maisemissa kalastamisesta saa löysätä kukkaron nyörejä

Seuraavaan kauteen

Norjan turneen lopulla alkoi kiertueväsymys jo hieman puskea päälle. Viimeinen lupa oli jo jäiden polttelua. Kotiin palattuani alkoivat uudet reissut jo kutkuttamaan mieltä.

Ensi kaudella painopiste  tulee todennäköisesti olemaan jossain muualla kuin Finnmarkissa. Ehkäpä olisi aika perehtyä Ruotsin moninaisiin jokiin. Entäpä Keski-Norjan suurehkot virrat? Vai suuntaisiko jonnekin ihan toisaalle?

Olisi myös joskus kiva saada lohi Suomesta. Sitä nimittäin ei ole vielä tapahtunut.

Jätetäänpä vielä asiat auki, niin ehtii suunnittelemaan talven mittaan.

Jää nähtäväksi, minne tie vie vuonna 2017

Finnmark 2016

Finnmarkin perinteinen lohiturnee oli tänä vuonna hieman poikkeava neljään edelliseen vuoteen verrattuna. Kalastusta edelsi viikko perinteisempää matkailua suunnattoman suuren klaanin kanssa. Retkueessa liikkui parhaimmillaan yhdeksän lasta, kahdeksan aikuista ja kolme koiraa. Tilanteen rauhoittuessa muiden suunnattua etelään, Korpivaara ja Rautiainen pääsivät aloittamaan armottoman piiskauksen. Minulta taisi mennä yhdeksän lupaa putkeen. Kala oli hetkittäin aktiivista, mutta hiljaisiakin aikoja koettiin.

Henni jossain korkealla

Perheen ja suvun kanssa reissatessa pysähdyimme Tromssan läänissä leirintäalueelle, jonka vieressä virtaili mukavan näköinen pikkuinen lohijoki. Leirintäalueen isäntä möi siihen lupia. Arvatkaa, maltoinko pysyä sieltä pois?


Kävimme illalla koko klaanin kanssa kokkaamassa sapuskat joen parhaimmaksi kehutun poolin rantuuksilla. Samalla nakkasin muutaman heiton. Paikka oli hieno ja mieleenpainuva, mutta tuntui kalattomalta

Tapahtumia alkoi tulla vasta myöhemmin illalla, kun kalastin joen alinta poolia. Heti ensimmäisellä laskulla tärähti pari tärppiä pieneen santikkaan. Saalis oli kuitenkin puhdas nolla.

Joki jätti erittäin hyvän vaikutelman, joten paluu sinne on hyvinkin mahdollinen.

Toinenkin uusi vesi

Klaani suuntasi kohti etelää viikon loppupuolella. Allenäppäillyt jäi odottamaan Korpivaaraa jokivarteen. Takataskussa oli kalastuslupa ja reisitaskussa olut. Telttailu- ja kalakaveriksi jäi Maisa-koira.


Ennakkotiedon mukaan paikka olisi vähävetinen liru. Nyt tilanne vaikutti erilaiselta. Vesi oli kuulemma laskussa, mutta ajankohtaan nähden korkealla.

Ensimmäinen ilta sujui parin oslolaisen kalamiehen kanssa jutustellessa. Tärppiäkään ei porukalle suotu.

Aamusta lähdin Maisan kanssa ylävirtaan etsimään uusia paikkoja. Perinteinen virhe: eväät jäivät ottamatta mukaan.

Maisa ottaa rennosti

Muutaman kiikkerän joen ylityksen jälkeen löysin hyvän poolin, jossa kala jo kylmeni. Pienessä ajassa onnistuin koukuttamaan kaksi pientä meritaimenta ja titin.

Olin jo laskemassa tituraa takaisin veteen, kun tajusin, että minulla on tajuton nälkä. Kiveä päähän, leiriä kohti ja fileet pannuun.

Trangiassa paistettu titti oli käsittämättömän hyvää! Toinen puolikas meni muovipussissa takaisin jokeen suolan ja mausteiden kera. Aamulla sain tarjota Korpivaaralle graavilohileipää.

Loppuaika tällä joella meni uusia pooleja kartoittaessa. Kovan sateen jäljiltä joen pinta nousi reilusti ja viimeisenä aamuna tulvimaan alkanut joki säväytti. Onneksi säännöt mahdollistivat upposiimojen käytön.

Täytyy sanoa, että tuntui erikoiselta heittää Finnmarkissa upposiimaa viskin väriseen veteen. Vielä hämmentävämpää oli se, että ensimmäisellä laskulla n. kuuden sentin Phatagorvaan tärähti hyvänkokoinen titti. Se sai kuitenkin oma-aloitteisesti vapautensa juuri ennen rantautusta. Hieno kokemus!

Lisää viskiä!

Siirryimme uuden joen rannoilta pyhättöön. Sinne, josta Korpivaaran ja Rautiaisen lohihulluus alkoi vuosia sitten.

Jotain erikoista oli kuitenkin tälläkin nurkalla, sillä vesi oli hiukan ruskeahkoa - viskin sävyistä. Eihän nyt tämän alueen joet kuunaan ole olleet värjääntyneitä! Runsaat sateet ja yläjuoksun suoalueet lienevät kuitenkin selitykset ilmiölle.

Kaksi ensimmäistä lupaa kalastimme joen alaosia, joilla pyynti keskittyy pääasiassa tuoreeseen, nousevaan kalaan. Varsinaisia parkkipaikkoja ei monessa paikkaan ole, joten nousuveden huiput oli syytä olla tiukasti jokirannassa tavoittaakseen ylöspäin pyrkivät nousuparvet.

Toisena yönä alkoi kolista. Alapuolisessa poolissa joku sai ensin kalan. Ukot skarppiintuivat. Meidän kanssa kalastanut vanhempi suomalainen herrasmies totesi, että nyt kannattaa pyytää. Eipä aikaakaan kun karkuuutin titin ja Korpivaaralla oli kova nyky. Seurauksena koukkuun jäi titin alaleuka. Piruparka.

Yön loppusaldoksi jäi kaksi tittiä ja pari tärppiä. Sitten nukkumatti kutsui. Kello oli jo liki neljä aamulla.

Titin katse

Yläosilla on kalaa!

Seuraavat luvat kalastimme joen yläosilla. Oli kunnia törmätä myös lupavahteihin.

Mieleen jäi kalliomonttu, jossa jo saapuessani möyrähteli useampi kala. Paikka oli hiukan hankala perhon uittamisen kannalta, mutta roikottamalla pyydön sai syvyyteen. Sieltä se sitten nasahti. Liikkeet paljastivat kalan kooksi jotain tittiä suurempaa.

Kala veti siimat useampaan otteeseen kalliolipan alle, mutta Beulah Platinum 9,9' veti pidempää kortta. Rantautuksen suhteen oli vain yksi mahdollisuus: kallioiden välissä oleva, nipin napin veden alla oleva lippa. Sain kuin sainkin kalan sinne. Vartta tälle hieman tummuneelle tyypille oli kertynyt kokonaista 90 senttiä. Lohi sai vapautensa, sillä kylmäketjusta ei ollut takeita.

Seuraavan päivän kruunasi Korpivaaran pomperoima hyvän kokoinen titti. Se sai sentään kiveä päätä ja päätyi oivalliseksi ateriaksi. Kaloja nasahteli myös hitsipilliin, joten kyse oli saaliin puolesta reissun parhaasta luvasta.

Santikkamonni kruunasi matkan

Kolmanneksi viimeisellä luvalla tapahtui sellainen elämys, jota muistelen vielä pitkään. Kalastelimme Korpivaaran kanssa samaa kallionotkossa virtailevaa poolia molemmin puolin. Korpivaara onnistui jo ensimmäisellä laskulla, allenäppäilleellä ei ollut pitkään aikaan edes tärppejä.

Olimme jo hetken viittilöineet siihen malliin, että paikka vaihtuu kohta. Päätin tehdä "sen kuuluisan viimeisen laskun". Aloittaessani näin kalan pintovan.

Korpivaara tähysteli kalliolla ja minä veivasin santikkaa kovalla kyydillä poikkivirtaan. Tärppi oli raju loiskaus. Korpivaaran silmät olivat pian teevadin malliset.

Taistelua en tähän enempää mehustele, mutta 11' #7 switch oli hetkittäin aika mutkalla. Ensimmäinen ländäys meni plörinäksi ja kala  haki vauhtia keskivirrasta. Toisella yrityksellä rannalle nousi kirkas 93 cm naaraskala. Joulukala, päätin minä.

Joulukala (C/ Korpivaara)

Tuon jälkeen oli syytä vain istua. Istua ja juoda olut. Fiilis katossa, jonkinlainen täyttymys se oli. Vaikka kala ei ollut maailman suurin, sen saamisessa oli kaikki niin kohdallaan kuin olla ja voi.

Loppureissun helteet ja lämmin vesi antoivat parin titin verran kerrottavaa jälkipolville.

Yhteenveto

 
Kesä 2016 tuntui lohennousun suhteen aikaisempia hiljaisemmalta ainakin niillä joilla, joita kalastimme. Oli merkille pantavaa, että yhtään kalaa emme spotanneet poolista lukuun ottamatta hyppiviä lohia. Emme tällä kertaa vain sattuneet parhaimpaan nousuun.

Toinen huomionarvoinen seikka oli oma kalastus, joka oli kokenut tiedostetun tai tiedostamattoman muutoksen: kaikki kalat tulivat joko putkeen sidotulla perholla (Santikka, hitsipilli, Francis) tai Pomperolla. Perinteisempiin koukkuperhoihin kopsahti vain muutama tärppi.

 Ottiperhot - näihin oli tapahtumia

Huolimatta hetkittäin hiljaisemmasta kalan liikkeestä reissu oli jälleen ensiluokkainen. Tapasimme jokivarressa monia mukavia tuttavuuksia, joiden kanssa oli kiva vaihtaa kuulumiset. Kalastamisesta tietenkin. Tuolla ei kannata aikaansa käyttää maailman murheista märehtimällä.

Joki antaa, joki ottaa – kipuilua Byskellä 2016

Byskelle on matkaa Oulun seutuvilta ainoastaan n. 360 kilometriä. Kun tietää joen laadun kalapaikkana, tuo matka ei tunnu miltään. Tänä kesänä päätinkin tehdä Byskelle peräti kaksi reissua. Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu perheen kanssa ja tästä puolentoista viikon päästä toinen reissu Korpivaaran kanssa. Kalan eteen Byskellä saa aina tehdä hommia. Näin oli tänäkin vuonna. Aivan tyhjin käsin ei kuitenkaan tarvinnut poistua, sillä mitattavana kävi 93 cm kirkas kolli.

Nopsakinttuisen 1,5-vuotiaan tytön kanssa kalareissut ovat aina seikkailu. Bysken kaltaisella voimakasvirtaisella, jyrkkärantaisella metsäjoella pistot rantaan tulee suunnitella erityisellä huolella. Saattaa olla, että tarvitaan myös äidin valvovaa silmää.

Majapaikaksi valikoitui jokisuun leirintäalue, Byske Havsbad. Mökki juuri passeli tarkoitukseensa ja takapihalta löytyi iso hiekkalaatikko liukumäkineen. Vesipuiston osa ei tällä erää pientä tyyppiä houkuttanut, kun kelit olivat kohtalaisen viileät.

Imagotärppi virkistää

Kalastus oli ensimmäisenä viikonloppuna tyhjän pyytämistä. Keskitin kalastuksen joen pohjoisrannalle. Sieltä tämmöisen heittotaidoiltaan hieman vajakin on helpompi tarjoilla perhoja rantapuskien siimeksestä itämeren lohien naaman eteen.

Vesitilanne oli oikeastaan aika hyvä. Virtaama huiteli vajaassa sadassa kuutiossa. Kalaa posautteli siellä täällä, mutta selkeästi vähemmän kuin viime vuonna. Se ei silti lannistanut. Näissä hommissa siihen ei parane langeta.

Häggholms on mukava pooli kalastaa. Hiukan vaarallinen, jos erehtyy kahlaamaan liian alas. Pienessä saaressa on käymälä, pöytä ja tulipaikka. Kun ranta oli loiva, niin siellä oli hyvä viettää hetki perheen kanssa. Paikalla oli joukko mukavia suomalaiskalastajia. Rinki pyöri mukavasti ja vaihdoimme kuulumisia.

Siimavalinta oli Häggholmissa aina vähän arpapeliä. Nyt Guiden Scandi I/S2/S3 tuntui pelittävän parhaiten. Triple D S1/S2/S4 veteli osassa poolia turhankin syvällä ja johti perhojen menetyksiin.

Tuossa sessiossa ainoat kontaktit kalojen kanssa jäivät yhteen imagotärppiin kollegallani. Imagotärppi on siis varovainen tukistus perhosta, jolla lohenkalastaja voi pitää yllä jonkinlaista imagoa, kun kalantulon kanssa on hiljaista.

Itsellä koko viikonlopun saldona oli yksi i-tärppi Hästhagenissa. Illan hämyssä se tapahtui, isohkoon musta-siniseen kettuputkeen. 

Revanssia, revanssia!!

Parahin toveri Korpivaara täräytti Tyrnävälle herran päivänä 13. kesäkuuta 2016. Jatkoimme aamulla pienen kokoussession jälkeen Tornion kautta Ruottinmaalle. Perillä vavat olivat ojossa alta ajan mittayksiköiden ja ukot töröttivät joessa.

Startti tapahtui yläosilta. Sieltä, missä allekirjoittaneella nakersi viime kesänä.

Veden pinta oli SELVÄSTI alempana. Joku kertoi, että ennätyksellisen vähän vettä ajankohtaan nähden. Onneksi lämpö oli maltillinen, jotta lohelta saattaisi odottaa edes jonkinlaista aktiivisuutta.

Aktiivisuutta havaittiinkin jo ensimmäisenä iltana. Uitin edellisellä reissulla tärpin antanutta mustaa perhoa illan hämyssä nk. Seletin alueen eräällä maukkaalla niskalla. Perho sai aikamoista kyytiä poikkivirtaheitoilla ja siimapussilla. Otti oli varovainen, mutta pian kala syöksyi vauhdilla niskalta alas. Onneksi se kuitenkin pysähtyi suhteellisen helposti ennen varsinaista koskea.

Viitisen minuuttia annoin kalalle niin paljon runtua, kun uskalsin ja lohi - 93 senttiä varreltaan - pääsi Korpivaaran pihtiotteeseen.

Tässä kohtaan pitää todeta, että kala ei ollut ihan oikein ongittu. Perho oli kiinni alaleuan alapuolella eli suun ulkopuolella. No, kasvamaan se piti joka tapauksessa laskea. Olihan ajankohta ennen 19.6., jonka jälkeen kaloja saa vasta ottaa ylös.

Tärppisoppaa

Seuraavat päivät viihdyimme varsin aktiivisena jokivarressa. Koetimme sulautua parhaamme mukaan paikalliseen lohenkalastuksen tyyliin. Liikuimme autolla koko jokivarren matkalla etsien tyhjiä parkkipaikkoja merkkinä muiden kalastajien poissaolosta. Kun sellainen löytyi, kävimme siellä kopaisemassa laskun tai muutaman. Sitten vaihdoimme paikkaa.

Tällä tyylillä ei pääse syntymään ruuhkia ja mahdollisimman monilla on mahdollisuus päästä pyyntiin.

Kolmantena päivänä koimme jonkinlaisen aktiivisuuspiikin Hästhagenissa. Kalat potkivat hieman normaalia tiheämmin. Kahdella perättäisellä laskulla onnistuin tartuttamaan kunnon mörssärit siiman päähän. Kumpikin tosin palautti perhot muutaman minuutin väännön jälkeen. Pieneen Den Vanligaan ne reagoivat.

Tätä se kuulemma oli ollut varsin yleisesti jokivarressa. Kalat nakersivat, vaan eivät tarttuneet kunnolla.

Eräs herra kertoi pudottaneensa kokonaista 12 lohta!

Kerrottakoon vielä, että olosuhteiden ollessa täydelliset, intouduin kokeilemaan hitsipilliä. Veden pinta oli rikkoontumaton, aurinko paistoi ja keli oli tyyni. Kokeilu tuotti tuloksen: lohi kävi kurkkaamassa piskuista santikkaa. Se ei ole kovin tavallista, kuulemma. Vai johtuukohan siitä, ettei juuri kukaan tarjoa hitsipilliä itämeren lohille edes sopivissa olosuhteissa?

Reissun viimeisenä päivänä, joka olikin varsin sateinen, onnistuin vielä tartuttamaan kaksi kalaa. Molemmat ottivat läheltä kosken niskaa, toinen joen ensimmäisen kosken yläpuolelta ja toinen taas Fällforsin läheiseltä poolilta. Molemmat kalat tekivät saman ratkaisun ja vetivät siimat kivien taakse heti ensimmäisillä syöksyillä.

Sormet olivat mustelmilla, kun kelan kampi niihin hakkasi.

Joki vie

Lopuksi mainittakoon, että sekä lompakkoni että matkapuhelimeni lepäävät jossain nelosalueen pohjassa. Kahluuhousujen rintatasku nimittäin otti ja putosi kalastuksen tiimellyksestä. Vetoketjukiinnitys aukesi. Ironista oli, että kaverilla vastaavissa pöksyissä oli varmistusklipsi taskun kulmassa. Minulla sitä ei ollut. Suostuisikohan Simms näillä verukkeilla korvauksiin? :)

Tässä sitä ollaan kolmatta viikkoa ilman puhelinta. Toisaalta vapauttavaa, toisaalta tympeää. Toivottavasti lohet eivät ehtineet kovin paljoa tilailla eBaystä tai soitella amerikanserkuilleen.

Todistusaineistoa 93 cm lohesta on muuten sitten turha ruinata. Vaan olihan se väärin ongitukin (edit 4.8.2016). Kuva hankittu!

Kausi auki!

Kausi auki!

Se oli vain tavallinen kesäviikonloppu. Vähän remppahommia, nurmikon leikkuu ja ruoanlaittoa. Yhtäkkiä polte kävi sietämättömäksi. Tauti on parantumaton eli krooninen, mutta siihen on lääke, joka auttaa tilapäisesti.

Lääke oli iltapisto Simojoelle – lohenpyyntiin.

Luonnonvarakeskuksen lohilaskuri näytti kalaa olevan liikenteessä parinkymmenen yksilön päivävauhdilla, joten jonkinlainen teoreettinen mahdollisuus olisi myös kalansaantiin.

Kamat kasaan, koira kyytiin, pusut naisväelle ja menoksi. Matkaa oli naurettavat sata kilometriä. Se ei ole lohenkalastajalle mitään.

Luvanmyyjä Helmin lounaskahvilassa säikäytti, kun muisteli olevan viikkorauhoitus. Onneksi selvisi pian, että sunnuntaista maanantaihin ajoitettu lohien lepohetki astuu voimaan vasta kesäkuun puolessa välissä.

Konkarilta kysytyn vinkin perusteella suuntasin suosiolla joen alaosille. Olihan kausi vasta alullaan ja kala aloittelemassa nousuaan.

Suukosken avoimelle pohjoisrannalle saapui samaan aikaan pari muuta pyytäjää. Myöskin korkkaamassa kalastuskauttaan. Kuulumiset vaihdettiin ja suunnattiin rantaan.

Kylläpä se vaan olikin maukasta nakata putkiperhoa virtaan. Heitto hiukan haparoi, vaan toisaalta samalla oli motivaatio treenailla nakkelua vasemmalta puolelta. Sitä on nimittäin luvassa viikon päästä Byskellä.

Yhtään pintakäyntiä saati tärppiä en illan mittaan saanut. Vaan oli hienoa. Ja aamulla väsytti.

Ottimatoja IV: Jotain salaperäistä...

Lohenkalastukseen kuuluu tietty salaperäisyys. Joskus se äityy suorastaan salamyhkäisyydeksi. Jopa salatieteeksi.

Nykypäivänä tietoa jaetaan kenties kuitenkin auliimmin kuin vielä pari vuosikymmentä sitten. Netti on täynnä palstoja, joissa porukat kertovat otikkaistaan. Mutta kertovatko he totuuden? Oliko se auliisti esitelty perhoresepti nyt sen oikean otikkaan vai vain jokin muunnos siitä? Vai ihan päinvastainen?

Kannanpa korteni kekoon. Tässä jutussa ei sitten kerrota, millaiseen perhoon kala oli otillaan. Niin ylivoimaisesta tuotoksesta oli kyse.

Kesä 2013, Finnmark. Kiikarissa oli kolme jokea, joista kaksi oli ensi tuttavuuksia. Ensimmäisellä joella heitimme kaksi lupaa, eikä jälkipolville jäänyt suunnattomasti kerrottavaa.

Seuraavalla pikkujoella siiman päähän eksyi perho, jonka olin sitaissut vain muutama päivä ennen reissua nettikeskustelujen innoittamana - omalla twistillä toki.

Finnmarkin pikkujoilla on tunnelmaa

Sää oli lohenkalastusta ajatellen melko vaikea: aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpötila oli reippaasti kahdenkympin yläpuolella.

Niin vaan lohi nakersi. Ensimmäinen kala, toinen kala, kolmas ja niin edelleen. Aina tähän samaan perhoon. Tunnustettakoon, että yksi karkasi eräästä toisesta perhomallista: kalastin siis säännöllisesti myös muillakin perhomalleilla.

Vänkäsin yhä edelleen kaverilleni, että ei tämä homma ole perhosta kiinni.

Joki vaihtui. Kalastus oli alkava klo 18:00 ja aika tuntui pitkältä. Kaveri aloitti, minä kohta perään. Ja taas vietiin tätä ottikonetta. Hiljalleen aloin uskoa, että nyt oli todellakin kyse perhosta.

Illalla päätimme sitten sitoa näitä samanmoisia matosia koko läjän. Onneksi oli sidontakamppeet mukana.

Olikohan kenties kyse jostain tämän rasian perhoista?

Seuraava aamu olikin sitten kalastuksen ilottelua. Lohi nakersi viidellä perättäisellä laskulla! Yksi tosin karkasi, mutta kuitenkin.

Vastaan tuli kollegoja, jotka valittelivat kalan nihkeää tuloa. Tuumasimme, että kyllähän se ihan hyvin käy pyytöön. Koittakaahan isolla, mustalla ja syvältä.

Sen enempää ei tästä perhosta.

Yksi hairahtuneista

 

P.s. Tunnustettakoon, että kesällä -14 ja -15 tämä otikas tuotti enää yhden kalan.