Joki antaa, joki ottaa – kipuilua Byskellä 2016

Byskelle on matkaa Oulun seutuvilta ainoastaan n. 360 kilometriä. Kun tietää joen laadun kalapaikkana, tuo matka ei tunnu miltään. Tänä kesänä päätinkin tehdä Byskelle peräti kaksi reissua. Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu perheen kanssa ja tästä puolentoista viikon päästä toinen reissu Korpivaaran kanssa. Kalan eteen Byskellä saa aina tehdä hommia. Näin oli tänäkin vuonna. Aivan tyhjin käsin ei kuitenkaan tarvinnut poistua, sillä mitattavana kävi 93 cm kirkas kolli.

Nopsakinttuisen 1,5-vuotiaan tytön kanssa kalareissut ovat aina seikkailu. Bysken kaltaisella voimakasvirtaisella, jyrkkärantaisella metsäjoella pistot rantaan tulee suunnitella erityisellä huolella. Saattaa olla, että tarvitaan myös äidin valvovaa silmää.

Majapaikaksi valikoitui jokisuun leirintäalue, Byske Havsbad. Mökki juuri passeli tarkoitukseensa ja takapihalta löytyi iso hiekkalaatikko liukumäkineen. Vesipuiston osa ei tällä erää pientä tyyppiä houkuttanut, kun kelit olivat kohtalaisen viileät.

Imagotärppi virkistää

Kalastus oli ensimmäisenä viikonloppuna tyhjän pyytämistä. Keskitin kalastuksen joen pohjoisrannalle. Sieltä tämmöisen heittotaidoiltaan hieman vajakin on helpompi tarjoilla perhoja rantapuskien siimeksestä itämeren lohien naaman eteen.

Vesitilanne oli oikeastaan aika hyvä. Virtaama huiteli vajaassa sadassa kuutiossa. Kalaa posautteli siellä täällä, mutta selkeästi vähemmän kuin viime vuonna. Se ei silti lannistanut. Näissä hommissa siihen ei parane langeta.

Häggholms on mukava pooli kalastaa. Hiukan vaarallinen, jos erehtyy kahlaamaan liian alas. Pienessä saaressa on käymälä, pöytä ja tulipaikka. Kun ranta oli loiva, niin siellä oli hyvä viettää hetki perheen kanssa. Paikalla oli joukko mukavia suomalaiskalastajia. Rinki pyöri mukavasti ja vaihdoimme kuulumisia.

Siimavalinta oli Häggholmissa aina vähän arpapeliä. Nyt Guiden Scandi I/S2/S3 tuntui pelittävän parhaiten. Triple D S1/S2/S4 veteli osassa poolia turhankin syvällä ja johti perhojen menetyksiin.

Tuossa sessiossa ainoat kontaktit kalojen kanssa jäivät yhteen imagotärppiin kollegallani. Imagotärppi on siis varovainen tukistus perhosta, jolla lohenkalastaja voi pitää yllä jonkinlaista imagoa, kun kalantulon kanssa on hiljaista.

Itsellä koko viikonlopun saldona oli yksi i-tärppi Hästhagenissa. Illan hämyssä se tapahtui, isohkoon musta-siniseen kettuputkeen. 

Revanssia, revanssia!!

Parahin toveri Korpivaara täräytti Tyrnävälle herran päivänä 13. kesäkuuta 2016. Jatkoimme aamulla pienen kokoussession jälkeen Tornion kautta Ruottinmaalle. Perillä vavat olivat ojossa alta ajan mittayksiköiden ja ukot töröttivät joessa.

Startti tapahtui yläosilta. Sieltä, missä allekirjoittaneella nakersi viime kesänä.

Veden pinta oli SELVÄSTI alempana. Joku kertoi, että ennätyksellisen vähän vettä ajankohtaan nähden. Onneksi lämpö oli maltillinen, jotta lohelta saattaisi odottaa edes jonkinlaista aktiivisuutta.

Aktiivisuutta havaittiinkin jo ensimmäisenä iltana. Uitin edellisellä reissulla tärpin antanutta mustaa perhoa illan hämyssä nk. Seletin alueen eräällä maukkaalla niskalla. Perho sai aikamoista kyytiä poikkivirtaheitoilla ja siimapussilla. Otti oli varovainen, mutta pian kala syöksyi vauhdilla niskalta alas. Onneksi se kuitenkin pysähtyi suhteellisen helposti ennen varsinaista koskea.

Viitisen minuuttia annoin kalalle niin paljon runtua, kun uskalsin ja lohi - 93 senttiä varreltaan - pääsi Korpivaaran pihtiotteeseen.

Tässä kohtaan pitää todeta, että kala ei ollut ihan oikein ongittu. Perho oli kiinni alaleuan alapuolella eli suun ulkopuolella. No, kasvamaan se piti joka tapauksessa laskea. Olihan ajankohta ennen 19.6., jonka jälkeen kaloja saa vasta ottaa ylös.

Tärppisoppaa

Seuraavat päivät viihdyimme varsin aktiivisena jokivarressa. Koetimme sulautua parhaamme mukaan paikalliseen lohenkalastuksen tyyliin. Liikuimme autolla koko jokivarren matkalla etsien tyhjiä parkkipaikkoja merkkinä muiden kalastajien poissaolosta. Kun sellainen löytyi, kävimme siellä kopaisemassa laskun tai muutaman. Sitten vaihdoimme paikkaa.

Tällä tyylillä ei pääse syntymään ruuhkia ja mahdollisimman monilla on mahdollisuus päästä pyyntiin.

Kolmantena päivänä koimme jonkinlaisen aktiivisuuspiikin Hästhagenissa. Kalat potkivat hieman normaalia tiheämmin. Kahdella perättäisellä laskulla onnistuin tartuttamaan kunnon mörssärit siiman päähän. Kumpikin tosin palautti perhot muutaman minuutin väännön jälkeen. Pieneen Den Vanligaan ne reagoivat.

Tätä se kuulemma oli ollut varsin yleisesti jokivarressa. Kalat nakersivat, vaan eivät tarttuneet kunnolla.

Eräs herra kertoi pudottaneensa kokonaista 12 lohta!

Kerrottakoon vielä, että olosuhteiden ollessa täydelliset, intouduin kokeilemaan hitsipilliä. Veden pinta oli rikkoontumaton, aurinko paistoi ja keli oli tyyni. Kokeilu tuotti tuloksen: lohi kävi kurkkaamassa piskuista santikkaa. Se ei ole kovin tavallista, kuulemma. Vai johtuukohan siitä, ettei juuri kukaan tarjoa hitsipilliä itämeren lohille edes sopivissa olosuhteissa?

Reissun viimeisenä päivänä, joka olikin varsin sateinen, onnistuin vielä tartuttamaan kaksi kalaa. Molemmat ottivat läheltä kosken niskaa, toinen joen ensimmäisen kosken yläpuolelta ja toinen taas Fällforsin läheiseltä poolilta. Molemmat kalat tekivät saman ratkaisun ja vetivät siimat kivien taakse heti ensimmäisillä syöksyillä.

Sormet olivat mustelmilla, kun kelan kampi niihin hakkasi.

Joki vie

Lopuksi mainittakoon, että sekä lompakkoni että matkapuhelimeni lepäävät jossain nelosalueen pohjassa. Kahluuhousujen rintatasku nimittäin otti ja putosi kalastuksen tiimellyksestä. Vetoketjukiinnitys aukesi. Ironista oli, että kaverilla vastaavissa pöksyissä oli varmistusklipsi taskun kulmassa. Minulla sitä ei ollut. Suostuisikohan Simms näillä verukkeilla korvauksiin? :)

Tässä sitä ollaan kolmatta viikkoa ilman puhelinta. Toisaalta vapauttavaa, toisaalta tympeää. Toivottavasti lohet eivät ehtineet kovin paljoa tilailla eBaystä tai soitella amerikanserkuilleen.

Todistusaineistoa 93 cm lohesta on muuten sitten turha ruinata. Vaan olihan se väärin ongitukin (edit 4.8.2016). Kuva hankittu!