Finnmarkin perinteinen lohiturnee oli tänä vuonna hieman poikkeava neljään edelliseen vuoteen verrattuna. Kalastusta edelsi viikko perinteisempää matkailua suunnattoman suuren klaanin kanssa. Retkueessa liikkui parhaimmillaan yhdeksän lasta, kahdeksan aikuista ja kolme koiraa. Tilanteen rauhoittuessa muiden suunnattua etelään, Korpivaara ja Rautiainen pääsivät aloittamaan armottoman piiskauksen. Minulta taisi mennä yhdeksän lupaa putkeen. Kala oli hetkittäin aktiivista, mutta hiljaisiakin aikoja koettiin.
Perheen ja suvun kanssa reissatessa pysähdyimme Tromssan läänissä leirintäalueelle, jonka vieressä virtaili mukavan näköinen pikkuinen lohijoki. Leirintäalueen isäntä möi siihen lupia. Arvatkaa, maltoinko pysyä sieltä pois?
Kävimme illalla koko klaanin kanssa kokkaamassa sapuskat joen parhaimmaksi kehutun poolin rantuuksilla. Samalla nakkasin muutaman heiton. Paikka oli hieno ja mieleenpainuva, mutta tuntui kalattomalta
Tapahtumia alkoi tulla vasta myöhemmin illalla, kun kalastin joen alinta poolia. Heti ensimmäisellä laskulla tärähti pari tärppiä pieneen santikkaan. Saalis oli kuitenkin puhdas nolla.
Joki jätti erittäin hyvän vaikutelman, joten paluu sinne on hyvinkin mahdollinen.
Klaani suuntasi kohti etelää viikon loppupuolella. Allenäppäillyt jäi odottamaan Korpivaaraa jokivarteen. Takataskussa oli kalastuslupa ja reisitaskussa olut. Telttailu- ja kalakaveriksi jäi Maisa-koira.
Ennakkotiedon mukaan paikka olisi vähävetinen liru. Nyt tilanne vaikutti erilaiselta. Vesi oli kuulemma laskussa, mutta ajankohtaan nähden korkealla.
Ensimmäinen ilta sujui parin oslolaisen kalamiehen kanssa jutustellessa. Tärppiäkään ei porukalle suotu.
Aamusta lähdin Maisan kanssa ylävirtaan etsimään uusia paikkoja. Perinteinen virhe: eväät jäivät ottamatta mukaan.
Muutaman kiikkerän joen ylityksen jälkeen löysin hyvän poolin, jossa kala jo kylmeni. Pienessä ajassa onnistuin koukuttamaan kaksi pientä meritaimenta ja titin.
Olin jo laskemassa tituraa takaisin veteen, kun tajusin, että minulla on tajuton nälkä. Kiveä päähän, leiriä kohti ja fileet pannuun.
Trangiassa paistettu titti oli käsittämättömän hyvää! Toinen puolikas meni muovipussissa takaisin jokeen suolan ja mausteiden kera. Aamulla sain tarjota Korpivaaralle graavilohileipää.
Loppuaika tällä joella meni uusia pooleja kartoittaessa. Kovan sateen jäljiltä joen pinta nousi reilusti ja viimeisenä aamuna tulvimaan alkanut joki säväytti. Onneksi säännöt mahdollistivat upposiimojen käytön.
Täytyy sanoa, että tuntui erikoiselta heittää Finnmarkissa upposiimaa viskin väriseen veteen. Vielä hämmentävämpää oli se, että ensimmäisellä laskulla n. kuuden sentin Phatagorvaan tärähti hyvänkokoinen titti. Se sai kuitenkin oma-aloitteisesti vapautensa juuri ennen rantautusta. Hieno kokemus!
Siirryimme uuden joen rannoilta pyhättöön. Sinne, josta Korpivaaran ja Rautiaisen lohihulluus alkoi vuosia sitten.
Jotain erikoista oli kuitenkin tälläkin nurkalla, sillä vesi oli hiukan ruskeahkoa - viskin sävyistä. Eihän nyt tämän alueen joet kuunaan ole olleet värjääntyneitä! Runsaat sateet ja yläjuoksun suoalueet lienevät kuitenkin selitykset ilmiölle.
Kaksi ensimmäistä lupaa kalastimme joen alaosia, joilla pyynti keskittyy pääasiassa tuoreeseen, nousevaan kalaan. Varsinaisia parkkipaikkoja ei monessa paikkaan ole, joten nousuveden huiput oli syytä olla tiukasti jokirannassa tavoittaakseen ylöspäin pyrkivät nousuparvet.
Toisena yönä alkoi kolista. Alapuolisessa poolissa joku sai ensin kalan. Ukot skarppiintuivat. Meidän kanssa kalastanut vanhempi suomalainen herrasmies totesi, että nyt kannattaa pyytää. Eipä aikaakaan kun karkuuutin titin ja Korpivaaralla oli kova nyky. Seurauksena koukkuun jäi titin alaleuka. Piruparka.
Yön loppusaldoksi jäi kaksi tittiä ja pari tärppiä. Sitten nukkumatti kutsui. Kello oli jo liki neljä aamulla.
Seuraavat luvat kalastimme joen yläosilla. Oli kunnia törmätä myös lupavahteihin.
Mieleen jäi kalliomonttu, jossa jo saapuessani möyrähteli useampi kala. Paikka oli hiukan hankala perhon uittamisen kannalta, mutta roikottamalla pyydön sai syvyyteen. Sieltä se sitten nasahti. Liikkeet paljastivat kalan kooksi jotain tittiä suurempaa.
Kala veti siimat useampaan otteeseen kalliolipan alle, mutta Beulah Platinum 9,9' veti pidempää kortta. Rantautuksen suhteen oli vain yksi mahdollisuus: kallioiden välissä oleva, nipin napin veden alla oleva lippa. Sain kuin sainkin kalan sinne. Vartta tälle hieman tummuneelle tyypille oli kertynyt kokonaista 90 senttiä. Lohi sai vapautensa, sillä kylmäketjusta ei ollut takeita.
Seuraavan päivän kruunasi Korpivaaran pomperoima hyvän kokoinen titti. Se sai sentään kiveä päätä ja päätyi oivalliseksi ateriaksi. Kaloja nasahteli myös hitsipilliin, joten kyse oli saaliin puolesta reissun parhaasta luvasta.
Kolmanneksi viimeisellä luvalla tapahtui sellainen elämys, jota muistelen vielä pitkään. Kalastelimme Korpivaaran kanssa samaa kallionotkossa virtailevaa poolia molemmin puolin. Korpivaara onnistui jo ensimmäisellä laskulla, allenäppäilleellä ei ollut pitkään aikaan edes tärppejä.
Olimme jo hetken viittilöineet siihen malliin, että paikka vaihtuu kohta. Päätin tehdä "sen kuuluisan viimeisen laskun". Aloittaessani näin kalan pintovan.
Korpivaara tähysteli kalliolla ja minä veivasin santikkaa kovalla kyydillä poikkivirtaan. Tärppi oli raju loiskaus. Korpivaaran silmät olivat pian teevadin malliset.
Taistelua en tähän enempää mehustele, mutta 11' #7 switch oli hetkittäin aika mutkalla. Ensimmäinen ländäys meni plörinäksi ja kala haki vauhtia keskivirrasta. Toisella yrityksellä rannalle nousi kirkas 93 cm naaraskala. Joulukala, päätin minä.
Tuon jälkeen oli syytä vain istua. Istua ja juoda olut. Fiilis katossa, jonkinlainen täyttymys se oli. Vaikka kala ei ollut maailman suurin, sen saamisessa oli kaikki niin kohdallaan kuin olla ja voi.
Loppureissun helteet ja lämmin vesi antoivat parin titin verran kerrottavaa jälkipolville.
Kesä 2016 tuntui lohennousun suhteen aikaisempia hiljaisemmalta ainakin niillä joilla, joita kalastimme. Oli merkille pantavaa, että yhtään kalaa emme spotanneet poolista lukuun ottamatta hyppiviä lohia. Emme tällä kertaa vain sattuneet parhaimpaan nousuun.
Toinen huomionarvoinen seikka oli oma kalastus, joka oli kokenut tiedostetun tai tiedostamattoman muutoksen: kaikki kalat tulivat joko putkeen sidotulla perholla (Santikka, hitsipilli, Francis) tai Pomperolla. Perinteisempiin koukkuperhoihin kopsahti vain muutama tärppi.
Huolimatta hetkittäin hiljaisemmasta kalan liikkeestä reissu oli jälleen ensiluokkainen. Tapasimme jokivarressa monia mukavia tuttavuuksia, joiden kanssa oli kiva vaihtaa kuulumiset. Kalastamisesta tietenkin. Tuolla ei kannata aikaansa käyttää maailman murheista märehtimällä.
Henni jossain korkealla
Perheen ja suvun kanssa reissatessa pysähdyimme Tromssan läänissä leirintäalueelle, jonka vieressä virtaili mukavan näköinen pikkuinen lohijoki. Leirintäalueen isäntä möi siihen lupia. Arvatkaa, maltoinko pysyä sieltä pois?
Kävimme illalla koko klaanin kanssa kokkaamassa sapuskat joen parhaimmaksi kehutun poolin rantuuksilla. Samalla nakkasin muutaman heiton. Paikka oli hieno ja mieleenpainuva, mutta tuntui kalattomalta
Tapahtumia alkoi tulla vasta myöhemmin illalla, kun kalastin joen alinta poolia. Heti ensimmäisellä laskulla tärähti pari tärppiä pieneen santikkaan. Saalis oli kuitenkin puhdas nolla.
Joki jätti erittäin hyvän vaikutelman, joten paluu sinne on hyvinkin mahdollinen.
Toinenkin uusi vesi
Klaani suuntasi kohti etelää viikon loppupuolella. Allenäppäillyt jäi odottamaan Korpivaaraa jokivarteen. Takataskussa oli kalastuslupa ja reisitaskussa olut. Telttailu- ja kalakaveriksi jäi Maisa-koira.
Ennakkotiedon mukaan paikka olisi vähävetinen liru. Nyt tilanne vaikutti erilaiselta. Vesi oli kuulemma laskussa, mutta ajankohtaan nähden korkealla.
Ensimmäinen ilta sujui parin oslolaisen kalamiehen kanssa jutustellessa. Tärppiäkään ei porukalle suotu.
Aamusta lähdin Maisan kanssa ylävirtaan etsimään uusia paikkoja. Perinteinen virhe: eväät jäivät ottamatta mukaan.
Maisa ottaa rennosti
Muutaman kiikkerän joen ylityksen jälkeen löysin hyvän poolin, jossa kala jo kylmeni. Pienessä ajassa onnistuin koukuttamaan kaksi pientä meritaimenta ja titin.
Olin jo laskemassa tituraa takaisin veteen, kun tajusin, että minulla on tajuton nälkä. Kiveä päähän, leiriä kohti ja fileet pannuun.
Trangiassa paistettu titti oli käsittämättömän hyvää! Toinen puolikas meni muovipussissa takaisin jokeen suolan ja mausteiden kera. Aamulla sain tarjota Korpivaaralle graavilohileipää.
Loppuaika tällä joella meni uusia pooleja kartoittaessa. Kovan sateen jäljiltä joen pinta nousi reilusti ja viimeisenä aamuna tulvimaan alkanut joki säväytti. Onneksi säännöt mahdollistivat upposiimojen käytön.
Täytyy sanoa, että tuntui erikoiselta heittää Finnmarkissa upposiimaa viskin väriseen veteen. Vielä hämmentävämpää oli se, että ensimmäisellä laskulla n. kuuden sentin Phatagorvaan tärähti hyvänkokoinen titti. Se sai kuitenkin oma-aloitteisesti vapautensa juuri ennen rantautusta. Hieno kokemus!
Lisää viskiä!
Siirryimme uuden joen rannoilta pyhättöön. Sinne, josta Korpivaaran ja Rautiaisen lohihulluus alkoi vuosia sitten.
Jotain erikoista oli kuitenkin tälläkin nurkalla, sillä vesi oli hiukan ruskeahkoa - viskin sävyistä. Eihän nyt tämän alueen joet kuunaan ole olleet värjääntyneitä! Runsaat sateet ja yläjuoksun suoalueet lienevät kuitenkin selitykset ilmiölle.
Kaksi ensimmäistä lupaa kalastimme joen alaosia, joilla pyynti keskittyy pääasiassa tuoreeseen, nousevaan kalaan. Varsinaisia parkkipaikkoja ei monessa paikkaan ole, joten nousuveden huiput oli syytä olla tiukasti jokirannassa tavoittaakseen ylöspäin pyrkivät nousuparvet.
Toisena yönä alkoi kolista. Alapuolisessa poolissa joku sai ensin kalan. Ukot skarppiintuivat. Meidän kanssa kalastanut vanhempi suomalainen herrasmies totesi, että nyt kannattaa pyytää. Eipä aikaakaan kun karkuuutin titin ja Korpivaaralla oli kova nyky. Seurauksena koukkuun jäi titin alaleuka. Piruparka.
Yön loppusaldoksi jäi kaksi tittiä ja pari tärppiä. Sitten nukkumatti kutsui. Kello oli jo liki neljä aamulla.
Titin katse
Yläosilla on kalaa!
Seuraavat luvat kalastimme joen yläosilla. Oli kunnia törmätä myös lupavahteihin.
Mieleen jäi kalliomonttu, jossa jo saapuessani möyrähteli useampi kala. Paikka oli hiukan hankala perhon uittamisen kannalta, mutta roikottamalla pyydön sai syvyyteen. Sieltä se sitten nasahti. Liikkeet paljastivat kalan kooksi jotain tittiä suurempaa.
Kala veti siimat useampaan otteeseen kalliolipan alle, mutta Beulah Platinum 9,9' veti pidempää kortta. Rantautuksen suhteen oli vain yksi mahdollisuus: kallioiden välissä oleva, nipin napin veden alla oleva lippa. Sain kuin sainkin kalan sinne. Vartta tälle hieman tummuneelle tyypille oli kertynyt kokonaista 90 senttiä. Lohi sai vapautensa, sillä kylmäketjusta ei ollut takeita.
Seuraavan päivän kruunasi Korpivaaran pomperoima hyvän kokoinen titti. Se sai sentään kiveä päätä ja päätyi oivalliseksi ateriaksi. Kaloja nasahteli myös hitsipilliin, joten kyse oli saaliin puolesta reissun parhaasta luvasta.
Santikkamonni kruunasi matkan
Kolmanneksi viimeisellä luvalla tapahtui sellainen elämys, jota muistelen vielä pitkään. Kalastelimme Korpivaaran kanssa samaa kallionotkossa virtailevaa poolia molemmin puolin. Korpivaara onnistui jo ensimmäisellä laskulla, allenäppäilleellä ei ollut pitkään aikaan edes tärppejä.
Olimme jo hetken viittilöineet siihen malliin, että paikka vaihtuu kohta. Päätin tehdä "sen kuuluisan viimeisen laskun". Aloittaessani näin kalan pintovan.
Korpivaara tähysteli kalliolla ja minä veivasin santikkaa kovalla kyydillä poikkivirtaan. Tärppi oli raju loiskaus. Korpivaaran silmät olivat pian teevadin malliset.
Taistelua en tähän enempää mehustele, mutta 11' #7 switch oli hetkittäin aika mutkalla. Ensimmäinen ländäys meni plörinäksi ja kala haki vauhtia keskivirrasta. Toisella yrityksellä rannalle nousi kirkas 93 cm naaraskala. Joulukala, päätin minä.
Joulukala (C/ Korpivaara)
Tuon jälkeen oli syytä vain istua. Istua ja juoda olut. Fiilis katossa, jonkinlainen täyttymys se oli. Vaikka kala ei ollut maailman suurin, sen saamisessa oli kaikki niin kohdallaan kuin olla ja voi.
Loppureissun helteet ja lämmin vesi antoivat parin titin verran kerrottavaa jälkipolville.
Yhteenveto
Kesä 2016 tuntui lohennousun suhteen aikaisempia hiljaisemmalta ainakin niillä joilla, joita kalastimme. Oli merkille pantavaa, että yhtään kalaa emme spotanneet poolista lukuun ottamatta hyppiviä lohia. Emme tällä kertaa vain sattuneet parhaimpaan nousuun.
Toinen huomionarvoinen seikka oli oma kalastus, joka oli kokenut tiedostetun tai tiedostamattoman muutoksen: kaikki kalat tulivat joko putkeen sidotulla perholla (Santikka, hitsipilli, Francis) tai Pomperolla. Perinteisempiin koukkuperhoihin kopsahti vain muutama tärppi.
Ottiperhot - näihin oli tapahtumia
Huolimatta hetkittäin hiljaisemmasta kalan liikkeestä reissu oli jälleen ensiluokkainen. Tapasimme jokivarressa monia mukavia tuttavuuksia, joiden kanssa oli kiva vaihtaa kuulumiset. Kalastamisesta tietenkin. Tuolla ei kannata aikaansa käyttää maailman murheista märehtimällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti