Lohenkalastukseen kuuluu tietty salaperäisyys. Joskus se äityy suorastaan salamyhkäisyydeksi. Jopa salatieteeksi.
Nykypäivänä tietoa jaetaan kenties kuitenkin auliimmin kuin vielä pari vuosikymmentä sitten. Netti on täynnä palstoja, joissa porukat kertovat otikkaistaan. Mutta kertovatko he totuuden? Oliko se auliisti esitelty perhoresepti nyt sen oikean otikkaan vai vain jokin muunnos siitä? Vai ihan päinvastainen?
Kannanpa korteni kekoon. Tässä jutussa ei sitten kerrota, millaiseen perhoon kala oli otillaan. Niin ylivoimaisesta tuotoksesta oli kyse.
Kesä 2013, Finnmark. Kiikarissa oli kolme jokea, joista kaksi oli ensi tuttavuuksia. Ensimmäisellä joella heitimme kaksi lupaa, eikä jälkipolville jäänyt suunnattomasti kerrottavaa.
Seuraavalla pikkujoella siiman päähän eksyi perho, jonka olin sitaissut vain muutama päivä ennen reissua nettikeskustelujen innoittamana - omalla twistillä toki.
Sää oli lohenkalastusta ajatellen melko vaikea: aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpötila oli reippaasti kahdenkympin yläpuolella.
Niin vaan lohi nakersi. Ensimmäinen kala, toinen kala, kolmas ja niin edelleen. Aina tähän samaan perhoon. Tunnustettakoon, että yksi karkasi eräästä toisesta perhomallista: kalastin siis säännöllisesti myös muillakin perhomalleilla.
Vänkäsin yhä edelleen kaverilleni, että ei tämä homma ole perhosta kiinni.
Joki vaihtui. Kalastus oli alkava klo 18:00 ja aika tuntui pitkältä. Kaveri aloitti, minä kohta perään. Ja taas vietiin tätä ottikonetta. Hiljalleen aloin uskoa, että nyt oli todellakin kyse perhosta.
Illalla päätimme sitten sitoa näitä samanmoisia matosia koko läjän. Onneksi oli sidontakamppeet mukana.
Seuraava aamu olikin sitten kalastuksen ilottelua. Lohi nakersi viidellä perättäisellä laskulla! Yksi tosin karkasi, mutta kuitenkin.
Vastaan tuli kollegoja, jotka valittelivat kalan nihkeää tuloa. Tuumasimme, että kyllähän se ihan hyvin käy pyytöön. Koittakaahan isolla, mustalla ja syvältä.
Sen enempää ei tästä perhosta.
Nykypäivänä tietoa jaetaan kenties kuitenkin auliimmin kuin vielä pari vuosikymmentä sitten. Netti on täynnä palstoja, joissa porukat kertovat otikkaistaan. Mutta kertovatko he totuuden? Oliko se auliisti esitelty perhoresepti nyt sen oikean otikkaan vai vain jokin muunnos siitä? Vai ihan päinvastainen?
Kannanpa korteni kekoon. Tässä jutussa ei sitten kerrota, millaiseen perhoon kala oli otillaan. Niin ylivoimaisesta tuotoksesta oli kyse.
Kesä 2013, Finnmark. Kiikarissa oli kolme jokea, joista kaksi oli ensi tuttavuuksia. Ensimmäisellä joella heitimme kaksi lupaa, eikä jälkipolville jäänyt suunnattomasti kerrottavaa.
Seuraavalla pikkujoella siiman päähän eksyi perho, jonka olin sitaissut vain muutama päivä ennen reissua nettikeskustelujen innoittamana - omalla twistillä toki.
Finnmarkin pikkujoilla on tunnelmaa
Sää oli lohenkalastusta ajatellen melko vaikea: aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpötila oli reippaasti kahdenkympin yläpuolella.
Niin vaan lohi nakersi. Ensimmäinen kala, toinen kala, kolmas ja niin edelleen. Aina tähän samaan perhoon. Tunnustettakoon, että yksi karkasi eräästä toisesta perhomallista: kalastin siis säännöllisesti myös muillakin perhomalleilla.
Vänkäsin yhä edelleen kaverilleni, että ei tämä homma ole perhosta kiinni.
Joki vaihtui. Kalastus oli alkava klo 18:00 ja aika tuntui pitkältä. Kaveri aloitti, minä kohta perään. Ja taas vietiin tätä ottikonetta. Hiljalleen aloin uskoa, että nyt oli todellakin kyse perhosta.
Illalla päätimme sitten sitoa näitä samanmoisia matosia koko läjän. Onneksi oli sidontakamppeet mukana.
Olikohan kenties kyse jostain tämän rasian perhoista?
Seuraava aamu olikin sitten kalastuksen ilottelua. Lohi nakersi viidellä perättäisellä laskulla! Yksi tosin karkasi, mutta kuitenkin.
Vastaan tuli kollegoja, jotka valittelivat kalan nihkeää tuloa. Tuumasimme, että kyllähän se ihan hyvin käy pyytöön. Koittakaahan isolla, mustalla ja syvältä.
Sen enempää ei tästä perhosta.
Yksi hairahtuneista
P.s. Tunnustettakoon, että kesällä -14 ja -15 tämä otikas tuotti enää yhden kalan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti