100

Sain kesällä 2023 elämäni sadannen perholohen. Tähän meni 18 vuotta harrastamista, ml. yksi välivuosi. Moni on saanut lohia paljon enemmän. Lyhyemmässä tai pidemmässä ajassa. Saaliin saannin menestys tosin on pohjimmiltaan kytköksissä siihen, paljonko aikaa ja rahaa on. Minulla on molempia rajallisesti. Tässä mietteitä 18 vuoden kasvutarinasta.

 

Lohen perhokalastuksen motiivi

Ensimmäinen lohireissu vuonna 2005 tartutti minuun lähtemättömän kipinän (lue lisää täältä). Onnistumisen tunne oli niin vahva, että luulin tietäväni lajista hyvinkin paljon. Syntyi tärppiaddiktio eli tapahtumia oli saatava mahdollisimman paljon, sekä tietty saalista.

Lohen perhokalastus on addiktoiva laji.

Lohireissuilla kalastettiin erittäin paljon. Kalaa syötiin, mutta merkittävä osa laskettiin takaisin. Ekalla reissulla tosin jokainen saaliskala päätyi pakkaseen.

Luonto on keskeisessä roolissa kohteen valinnassa. Arvostan puhtaita, kirkkaita vesiä ja tunturimaisemaa. Siksi Norja on suosikkimaani, eihän sinne ole pitkä matkakaan. Vai onko?

 

Saaliin merkitys

Motiivini on lopulta laadukas, itse pyydetty ruoka. Pyrin aina syömään tuoreeltaan tai tuomaan kotiin osan saaliistani.

Minulle ei toisaalta ole mikään ongelma vapauttaa kaloja. Olosuhteetkin pakottavat monesti laskemaan isommat saalisyksilöt takaisin jokeen, sillä niiden syöminen tai järkevä säilöminen ei oikein onnistu leiriolosuhteissa. Lisäksi jokien säännöt voivat edellyttää tietyn kokoisten kalojen vapauttamisen (ala- tai ylämitta).

 

Ei kilpailulle

Minusta kilpailu on asia joka ei kuulu perhokalastukseen, etenkään lohen perhokalastukseen. Oma filosofiani sanoo, että on riittävästi kilpailua, kun joutuu ensin kilpailemaan rajallisista kalastusluvista joelle ja sitten joella kilpailemaan lohen kanssa.

Siksi en yhtään pidä ns. kilpahenkisyydestä jokivarressa. Ehkäpä tästä syystä olen alkanut yhä useammin löytää itseni jokivarresta omin päin. Sille on varmasti muitakin syitä, kuten ajankäytön vapaus.

 

Tilastoja

Olen kalastanut lohta perholla 25 eri joella Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Lupia olen onkinut 188 kpl. Yhdeksi luvaksi luen yhden vuorokauden, josta kalastusta on tyypillisesti muutamasta pahimmillaan jopa 17-18 tuntiin.

Saaliista kaksi kolmannesta on ollut tittejä, viidennes jalkaluokan kaloja ja 15 kpl lohiluokan kaloja. Luvuissa on todellisuudessa hieman heittoa, sillä tyypillisesti olen mitannut ainoastaan saaliskalan pituuden.

Saaliin kehityksessä tapahtui notkahdus, kun aloin kulkemaan isommilla joilla. En vieläkään koe olevani millään tapaa mestari niillä. Olen silti löytänyt isojen ojien viehätyksen.

 

Perhoista

En ole pitänyt täydellistä saalispäiväkirjaa, jonka vuoksi ottiperhojakaan ei ole dokumentoitu pilkuntarkasti. Jotain tilastoista kuitenkin selviää.

Pinnasta ongittuja kaloja on tullut 19 kpl jakautuen tasaisesti akselille Pompero/hitsipilli. Hitsipilleistä tehokkain on ollut todella pienikokoinen, ruma mustavalkoinen kötöstys.

Uppoperhoista tilastokärjessä ovat pelastaja, sarvijaakon muunnokset ja punainen bomber/frances. Pelastaja on salainen perho. En kerro enempää, sillä salaisuuksia pitää olla.

Uppoperhojen kärjessä ovat erilaiset santikan johdannaiset, johon luen myös Green Monkeyn. Hyvät tilastot on myös oliivilla frances / sarvijaakko -yhdistelmällä.

Isot kalat eli lohiluokka on purrut tasaisesti erilaisiin putkiperhoihin. Kaksi otti koukkuperhon, yksi hitsipillin ja yksi pomperon.

Muuten saaliit jakautuvat tasaisesti hyvinkin erilaisille perhoille. Niillä saa, millä onkii.

 

Kohokohdat

Muutama kohokohta on syytä mainita. Erityisiä muistoja ovat jättäneet kalat, jotka ovat palkintoja kovasta työstä. Tällainen oli Lakselvan 90 cm lohi, joka otti raivokkaasti hitsipilliin viimeisen päivän iltana puolen tunnin mietintätauon jälkeen, täysin varoittamatta.

Upea kokemus oli täysin kirkas, metrin mittainen lohi Altalta. Tarkemmin sanoen Pahtakorvasta, pahtakorvan muunnoksella.

Tänä kesänä yksi erityisiä muistoja oli titti, jonka väsytyksen sai todistaa koko perhe ja josta tehtiin heti tuoreeltaan älyttömän maukas ceviche.

Tässä muistellessa tajuaa, että lähes kaikkien kalojen tärpit, väsytykset ja ylösotot ovat jääneet mieleen yllättävänkin hyvin ja periaatteessa mikä tahansa näistä voisi olla kohokohta.

Vaan on niitä mieleenpainuvia pudotuksiakin. Vaikkapa metriluokan kala, joka löi hurjasti pinnan tuntumassa viistävään Green Monkeyhyn Finnmarkin kauniissa elokuun aamussa. Hullun matsin jälkeen koukku irtosi kalan ollessa jo rantapenkalla, josta se sitten valui hissukseen takaisin jokeen.

Mieleen jäi myös lohiluokan solmunpettäjäkala, joka todisti, että tekemäni #2/0 Thunder & Lightning -levysiipi on käypää valuuttaa lohen silmissä...

Tästä eteenpäin

Jotain tapahtui viime kesänä tai ehkä jo aiemmin, sillä nykyisin on pitkiäkin aikoja, jolloin en koe paloa lohenpyyntiin. Pohdin yhä useammin motiivejani: Mikä ajaa minut ajamaan lähest tuhat kilometriä kalastamaan hullun kiilto silmissä muutama yö putkeen. Olisiko lähiympäristöllä tarjota minulle jotain yhtä hienoa tai jopa vielä hienompaa?

Tämä homma vaatiikin nyt uudenlaisia tavoitteita. Näitä ovat ainakin lohen saaminen Tornionjoesta ja lohen saaminen klassisella, levysiipisellä perholla.

Jatkossa koitan varmasti löytää aikaa päästä reissuun perheen ja hyvien ystävien kanssa yhä useammin. Kyllä se jaettu ilo on lopulta tuplasti enemmän.

Lisäksi keski-ikäistyvä minä kaipaa jonkinlaista pysyvyyttä, vaikka rakastankin uusien jokien ja paikkojen koluamista. Ehkäpä vakiovuoro jossain lohilodgella ei olekaan jatkossa pois suljettu vaihtoehto. 

 

Kesän 2023 fiiliksiä