Matkakoski joskus vuosituhannen taitteessa
Torniojoelta kuuluu kummia: merialueiden kalastusrajoitukset ovat purreet, lohi liikkuu ja käy pyydykseen. Innostus iskee, pitäisikö kokeilla? Matkakoskelle mars. Mukana Risto ja Markku.
Aurinko paistaa. Soutuhommia. Suuri virta herättää poikain kunnioituksen. Lohi tarttuu vaappuun. Syöksyy, nousee pintaa jossain kaukana. Irtoaa.
Kipinä syttyi.
Repparfjordelva 2005
Kipinä oli kytenyt riittävästi ja savu alkoi nousta. Heinäkuussa 2005 suuntaisin kaverini Markun kanssa lohenpyyntiin Repparille - kuten tätä Länsi-Finnmarkissa sijaitsevaa lohijokea tuttavallisemmin kutsuttiin suomalaisten keskuudessa.
World Wide Webissä olevat, Repparista kertovat reissuraportit oli opiskeltu huolella. Perhoja tuli pyöriteltyä rapsojen innoittamana. Erityisesti kovasti kehuttu lohen pinturikalastus kuulosti mielenkiintoiselta.
Siis lohta pintaperholla? Eihän maukkaampaa kalastusta olisi voinut kuvitella!
Mukaan lähti kaksikätinen lainavapa sekä yhden käden risu. Jälkimmäinen oli Erän testeissäkin mainetta niittänyt ysijalkainen HM River+, 5-6-luokissa.
Jokilaakso näkyy
Mitä ihmettä, onko joessa vettä epätavallisen vähän? Kuinka ne kympin kalat muka mahtuvat uimaan tuossa lirussa?
Tällaiset olivat mietteet, kun VW Polo saavutti Repparin.
Täytyi käydä vilkaisemassa. Osin tilanne näytti hämäävältä etäältä katsottuna. Toki joki oli paljon pienempi kuin meille suomen poikiille kuvista ja kirjoista tutut Teno ja Väylä. Kyllähän tämä ihan kalapaikalta näytti. Vesikin oli käsittämättömän kirkasta.
Vyöhyketerapiaa
Reppari on jaettu vyöhykkeisiin, joilla on eri värikoodit. Myöhemmin esim. ruskea vyöhyke on herättänyt hilpeyttä keskusteluissa.
Siniselle eli alimmalle "zonelle" oli kovin tunku. Eräs suomalainen kertoi kalastavansa vain ja ainoastaan sinistä. Jos lupaa ei arvonnassa heltiäisi, niin tulisi välipäivä. Niitä hän kertoi viettäneensä jo useampia.
Noh, saimme arvonnassa luvat vihreälle alueelle, joen yläosille. Tätä seutua netin raporteissa kehuttiin.
Aurinko porotti. Auto parkkiin ja kahluupöksyt jalassa tallasimme jokivarteen, putouksen alapuolelle. Saimme paikalla olevilta suomalaisilta hieman vinkkejä kalastukseen sekä ottipaikkoihin.
Sitten alkoi lohen perhokalastuksen opettelu, joka jatkuu yhä edelleen. Muistaakseni heti ensimmäisenä iltana pääsin pitelemään tittiä, joka puraisi pinturiin. Sen kuitenkin menetin.
Tärppejä taisi tuon lisäksi olla ainakin ripakopallinen.
Ensimmäinen lohi!
Toisena päivänä olimme jälleen vihreällä vyöhykkeellä menestyksekkään arvonnan jälkeen. Markku suuntasi kulkunsa ylävirtaan, minä alavirtaan riippusillasta.
Tarjoilin nro #8 valkoista pintabomberia (kylän putiikista päivällä ostettu!!) keskelle mukavan näköistä poolia. Pinta rikkoontui ja bomber katosi. Vapa pystyyn! Mitään ei kuitenkaan tuntunut siiman päästä, joten uusi heitto samalle linjalle.
Taas mulahti - ja nyt myös tarttui!
Kala painui tärpistä pohjaan. Hetken junnattuaan se ampaisi ilmaan. Silloin tajusin, että kyse ei ole mistään pikkuvesselistä.
Tukka nousi pystyyn.
Tukka nousi pystyyn.
Kaivoin puhelinta taskusta. Markku oli saatava apuun. Miksi se ei hälytä? Perkele, suomen suuntanumero puuttuu. Kädet tärisevät, puhelin putoaa maahan.
Samassa laksi ottaa tiukan spurtin alavirtaan, kovaan koskeen. Perään on pakko lähteä. Juoksujalkaa!
Kala paineli alapuolisen kosken läpi melko vauhdilla. Minä loikin kiviä pitkin perässä, mitä kahluukengistä pääsin. Kosken alapuolella kala jumitti syvempään poteroon.
HM mutkalla pidän kalaa tiukalla ja siirryn sen alapuolelle. Näin olin lukenut lehdistä: Väsytä kala alavirran puolelta.
Kala vain juroo ja juroo. Samalla rantaan tulee joku - mahtavaa!! Viiton miehen paikalle. Osoittautuu norskiksi, joten solkkaan englantia into pinkeänä.
"What should I do?"
Norski neuvoo antamaan kalalle reilusti painetta. Otan vinkistä vaarin ja vedän vavan mutkalle.
Viimeiset väännöt
Paine auttoi, mutta lohen suunta on väärä. Se painaa alavirtaan. Perään on taas lähdettävä.
Vaan suurempi hätä odottaa nurkan takana: Jyrkänne, jonka alla on syvä vesi. Myöskään rantaa pitkin ei pääse perässä, seinä on pystyssä.
Lohi painaa yhä alaspäin. Daiwan (kyllä, kela on halpis Daiwa) jarrut tappiin. Pohjasiimaa on ulkona muutama kymmenen metriä. Perhana, se pysähtyi!
Lohi painaa yhä alaspäin. Daiwan (kyllä, kela on halpis Daiwa) jarrut tappiin. Pohjasiimaa on ulkona muutama kymmenen metriä. Perhana, se pysähtyi!
Kelailen kalaa lähemmäs, jolloin se näyttää kylkensä. Norski rauhoittelee, että "hyvältä näyttää" ja "kyllä se tästä".
Minä tärrään.
Kala ottaa vielä yhden spurtin alavirtaan, mutta saan sen kääntymään. Saan lopulta hinattua pötkylän syvähkön rannan tuntumaan. Norskin nostokoukku heilahtaa ja kala on rannassa.
Eläimellinen huuto purkautui tunturiylängölle!
Syyllinen lohihulluuteen
Tanskandoggi
Norskiveljeä vuolaasti kiiteltyäni palasi paikalle, josta kala otti. Puhelin löytyi maasta ja pian on Markku ihmettelemässä koukkuleukaa.
Mittanauha näytti 85 senttiä. Puntaria ei ollut mukana.
Mittanauha näytti 85 senttiä. Puntaria ei ollut mukana.
Teimme tulen jokivarteen ja keskityimme makkaranpaistoon. Paikalle löntysti veikeä tanskalainen hahmo, Lars-Bob Hensen.
"You lucky bastard", oli hänen kommenttinsa, kun kalan näki. Tarjosimme miehelle makkarat ja turisimme iltamyöhään niitä näitä.
Kalastus ei jostain syystä ollut enää mielessä.
Majapaikassa punnitsimme kalan. Kolli painoi 5,65 kiloa ilman suoli- ja maitilastia.
Loppureissun tittihurmaa
Loppureissun kolme lupaa sujuivat mukavissa merkeissä. Lohi oli hyvin otillaan ja puri erityisesti pinturiin. Suurin osa kalojen reaktioista tosin oli pelkkiä tärppejä tai pyörähdyksiä perhon perässä. Parhaalla (tai pahimmalla) hetkellä tapahtumia oli liki parikymmentä tunnin sisällä.
Ei ole helppoa pinturiin tartuttaminen.
Reissu sinetöi kohtaloni lohen perhokalastajana lopullisesti. Kipinä roihahti ilmiliekkiin ja tällä tiellä ollaan yhä.
Sattuuko olemaan kuvaa (selfietä) tuosta hetkestä kun "tukka nousi pystyyn"?
VastaaPoista