Ottimatoja III - Jotain punaista joulun odotukseen

Eräs tunnetuimpia lohiperhoja pohjolassa on katkaa jäljittelevä Red Francis. Tämä tolkuttoman tehokas pyytö kehitettiin Islannissa, josta se ruton lailla levisi myös muualle atlantinlohen kalastajien keskuudessa. Perhoa pidetään niin tehokkaana, että sen käyttö on ainakin yhdellä Pohjois-Norjan lohijoella kielletty.

Perhosta on useita eri muunnoksia putkesta koukkuperhoon koon vaihdellessa viiden sentin porkkanasta sentin tumppeihin.

Minulle Red Francis oli tuntematon suuruus, kunnes eräs kohtelias paikallinen lohenkalastaja antoi juttutuokiomme lopuksi minulle pienen n. nro 14 kolmihaaraan tehdyn franciksen. Sillä tulisi kuulemma lohta tilanteessa kuin tilanteessa. Perho oli hieman heikossa hapessa ja näytti tietyllä tapaa epäuskottavalta, enkä siten sitä siimaani juurikaan sitonut.

Pari vuotta myöhemmin olimme jälleen Finnmarkin reissulla. Toveri Huupponen osti herätteenä reissussa kolmihaaraisen Franciksen. Hankinta ei missään nimessä ollut turha, sillä perhoon tuntui suorastaan ropisevan tapahtumia.

Huupposen Red Francis toimi! (C/ Huupponen)

Koitin itsekin samassa poolissa sitä lahjaksi saamaani pientä versiota ja tuloksena oli hiljaisen kauden rikkonut tärppi. Kipinä syttyi, vaikka kalaa en saanut narrattua sillä reissulla Franciksella.

Koitti kesä 2015. Olin varustautunut Finnmarkiin sitomalla puolen tusinaa Red Francista. Koska muutaman kohtaamani kalastajan näkemyksen mukaan "todelliset kalastajat" eivät kalasta Red Francisilla, sidoin erään Rekolan pojan sidosten inspiroimana myös muutaman sitä kovasti muistuttavan punaisen Uppo-Bomberin.

Ero perhoissa ei ole suurensuuri, mutta halusin olla kuitenkin sellainen todellinen lohenkalastaja, joka ei liian helpolla lohia ota. Heh - ajatus nauratti.



Punakone näyttää kyntensä

Ostaessamme lupia tutulle joelle tapasimme suomalaisen kollegan. Hän kertoi punaisen perhon olleen kova sana ja tapahtumia oli riittänyt. Laitoin vinkin korvan taakse.

Ensimmäinen ilta meni tyhjää pyytäessä ja pahimpia polttoja hakatessa. Aamulla halusimme olla ensimmäisenä hyvällä poolilla. Herätyskellon soidessa ei auttanut muuta kuin todeta, että myöhäistä - poolilla oli jo joku muu.

Menimme kuitenkin kiltisti jonoon. Harmittihan se, paras todennäköisyys olisi ollut saada kala sen jälkeen, kun pooli on saanut rauhoittua yön yli.

Kun edellä oleva kalastaja oli riittävän alhaalla, aloitin laskun. Eikä aikaakaan, kun punaista Uppo-Bomberia purtiin ja hyvän kokoinen lohijalka taisteli siiman päässä. Todella hyvän väännön jälkeen punaista nähnyt lohi kävi kuvattavana.

Punakoneen pettämä (C/ Korpivaara)

Myöhemmässä vaiheessa reissua olimme eräällä yläjuoksun tunnetulla ottipoolilla. Takana oli useampi lasku kolmeen pekkaan ja kaikissa tietysti hieman erilainen perho. Tapahtumia ei liiemmälti ollut kellään. Päätin kokeilla, josko se punainen bomberi toimisi ja niin vain taas vietiin siimaa. Kala oli reissun toiseksi suurin.

Punakoneen pettämä nro 2 (C/ Korpivaara)

Samalla reissulla saksalainen kollegamme Hannes kalasti lähes koko ajan Red Francisilla ja tapahtumia riitti. Hän sai minulta käyttöönsä lahjaksi saamani pienen version. Siihen taisikin tarttua ainakin kaksi kalaa. Lisäksi hänellä oli käytössään yksi löytö- sekä osto-Francis.

Punainen Uppo-Bomber

Koukku: Alasilmällinen, pronssinvärinen kaksihaara #8

Lanka: Musta (tai punainen)

Pyrstö: 2 kpl ruskeita kukon häkilähöyhenen ruoteja sivuille, ruskea rämemajava

Kierre: Ohut soikea hopea

Runkohäkilä: Ruskea kukko

Runko: Uni Yarn (Chinese Red), kartion mallinen

Pää: punainen silkki

Ottimatoja - osa II: Pieni on kaunista

Joskus kaikki menee päinvastoin kuin oppikirjassa. Lohta kalastaessa näin käy itse asiassa aika usein.

Kopioin idean piskuisesta "iskupisteperhosta" Pohjolan Perhokalastajan numerosta jostain kymmenen vuoden takaa. Lehden artikkeli käsitteli hankalia olosuhteita: lämmintä, matalaa vettä ja passiivisia kaloja. Tuolloin kuulemma itikan kokoiset, lähinnä iskupistettä muistuttavat perhot ovat toimineet - etenkin kirkkaalla päivänvalolla.

Kesällä 2015 ei Finnmarkissa varsinaisia helteitä sattunut. Vesi oli alhaalla johtuen vähistä sateista, mutta kovin kylmää se oli. Uudella joella oli kuulemma kala ollut keskimäärin varsin heikolla otilla. Näin kertoivat vastaan tulleet kalamiehet.

Meidän porukkaa eivät tuollaiset uutiset yleensä hetkauta. Luvan alkaessa Korpivaara ja minä olimme melskaamassa hienolla poolilla. Vuoronperään teimme laskuja, mutta lohi hylkäsi pyydöt. Ilma oli pilvipoutainen, reilut +10 C.

Ensimmäisen kalan ottipooli

"Vielä viimeinen lasku, ja sitten vaihdetaan poolia" on aika perinteinen tokaisu ennen tärppiä. Niin nytkin. Iskupiste oli päässyt siiman päähän. Sitä vei oikein pirteä, vastanoussut kahden ja puolen kilon titti. Kuvat ja kasvamaan.

Pudottelimme jokivartta alaspäin. Jotenkin oli sellainen fiilis, että "iskupiste" voisi olla paikan ja päivän ottiperho. Pian tämä fiilis sai vahvistusta, mutta vain tärpin muodossa.

Pienen leiritauon jälkeen palasimme porukalla kalastamaan samoja seutuja. Mukana oli nyt myös Hannes.

Sää oli synkeähkö ja ilta hämärsi. Vettäkin tihuutti hetkittäin. Kirjoissa sanotaan, että tällaisissa olosuhteissa perusvalinta on isohko, tumma perho. Siluetti näkyy hyvin taivasta vasten, sanotaan. Tottahan se on.

Minä koitin jotain muuta, koska luotto oli kova. Päätin käydä kopaisemassa poolin, jota toverini Korpivaara oli hetki sitten manannut tylsäksi. Siima veteen ja tärppi. Eihän tämä nyt huono paikka voinut olla. Muutama hyppykin näkyi.

Puolessa välissä laskua titti kiinni ja ylös. Hiio-hoi! "Iskupiste" pelasi!! Tämän jälkeen yksi tyhjä lasku, mutta jo kolmannella pikkuperhoa vietiin jälleen. Tällä kertaa tosin kala vei voiton.

Seuraavana päivänä olosuhteet olivat teorian mukaan optimaaliset tälle "iskupisteelle" - aurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja lämpö lähenteli kahtakymmentä. Tarjoilin pikkuperhoa monessa poolissa, myös tietokaloille, mutta ei vain kelvannut.

Mitä tästä opimme? Opit kannattaa (ainakin hetkittäin) kyseenalaistaa ja kokeilla jotain täysin päinvastaista.

"Iskupiste"

Koukku: Partridge CS16U Double #14

Lanka: ohut musta

Perä: Chinese Red uni yarn

Pyrstö: Punaisia kukon häkilän siikasia

Runko: Ovaali hopea, large

Siipi: Grizzly -värisen häkilähöyhenen kärjet

Häkilä: Sininen kukko

Pää: Chinese Red uni yarn

Kaloilta kyytiä saanut "iskupiste"

Ottimatoja. Osa 1: Green Monkey (muunnos)

Kesän 2014 Finnmarkin reissulla minulla oli yksi tavoite: saada lohi Sunray Shadow -tyyppisellä perholla. Tavoite toteutui. Ikimuistoisesti.

Green Monkeyn pettämä ja Green Monkeylle myyty

Sunray Shadow on Raymond Brooksin Norjassa kehittämä perho (lue stooria vaikkapa täältä). Se löytyy varmasti lähes kaikkien lohenkalastajien perhorasiasta. Etenkin norskien. Sunray Shadowin yksi kuuluisa ja toimiva muunnos on Green Monkey. Näiden kahden ero on näin tavan tallaajan silmissä vain värimaailmassa, SS on mustavalkoinen kirkkaalla putkella ja GM vihreä/musta vihreällä putkella.

Minullakin "Santikoita" ja "Viherapinoita" on muutamalla reissulla ollut mukana, mutta kuunaan ei lohi niihin ollut nakertanut. Ehkä luottoa ei ole ollut tarpeeksi.

Lohenkalastuksessa luotto pyytövälineeseen on nimittäin kaikki kaikessa.


Kesälle 2014 varustauduin sitaisemalla koko nipun 7-13 senttisiä santikoita ja viherapinoita. Kuten sanottua, tavoite oli se lohi saada. Santikka pääsikin siiman päähän heti ensimmäisellä poolilla, ensimmäisellä laskulla. Kokeilin etenkin Green Monkeyta siellä täällä koko reissun ajan, mutta enpä onnistunut kalaa jekuttamaan.

Puolessa välissä alkoi kuivempi kausi. Kaksi lupaa käytännössä ilman tärppiäkään. Sää oli lämmennyt päivä päivältä ja jokien vedet olivat laskussa. Ei näyttänyt lupaavalta.

Viimeisellä joella alkoi tapahtua. Kaverit napsivat muutaman kalan mahtavasta poolista. Olin kateellinen, sillä perhoni eivät tuntuneet kelpaavan.

Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Poolia oli kalastettu aktiivisesti jo muutaman tunnin. Nyt myös muillakin otti oli hiljentynyt.

Silloin päätin vaihtaa taktiikkaa kokonaan. Sitaisin siimaan isohkon Green Monkeyn ja muutin uittotyyliä totaalisesti: heitin poikkivirtaan ja vedin perhoa kovaa vauhtia vavalla niin, että se jätti pintaan selvän vanan. Laskun puolessa välissä raju tärppi. Noin neljän kilon jalkahan se sieltä nousi. Se tuntui työvoitolta, koska kahden edellispäivän aikana en ollut saanut edes oikeita tärppejä.

Jalan lisäksi sain poolista useamman tärpin. Eivät tarttuneet kuitenkaan. Tärkeintä oli kuitenkin uuden tekniikan oppiminen ja luoton syntyminen "uuteen" perhoon.

Tämä on lohenkalastuksessa parasta!

Green Monkey toimi myös kesällä 2015, jolloin saimme muutaman kalan vastaavanlaisissa olosuhteissa. Uitto oli jälleen nopeaa, mutta tällä kertaa perho sai olla hieman upoksissa.

Green Monkey (muunnos)

Putki: Chartreuse putki, koko Large, pituus 3-5 cm

Alussiipi: fluorivihreä bucktail, sidotaan kääntäen viuhkaksi

Päällyssiipi: musta vuohi (5-13 cm),

päälle muutama kimalle riikinkukon väristä Krinkle Mirror Flashia tai helmiäis flashabouta

Omissa tekeleissä siipi on ollut vuohta alkuperäisen colabus -apinan sijaan. Lisäksi olen oikonut mutkia sidonnassa ja karsinut materiaalit mahdollisimman vähiksi - perhon pitää olla yksinkertainen. Siipi on perhoissani melko hoikka.

Heja Sverige!

Suomi-Ruotsi on perinteinen asetelma. Ainakin yhdessä asiassa Ruotsi vie voiton kirkkaasti: Perämereen laskevien jokien lohikantojen tila.

Mörrum, Kalix, Byske, Ängesån, Lainio... Siinäpä näitä. Saattaa toki korkeuskäyrilläkin olla jotain osuutta asiaan.

Edellä mainittujen lisäksi länsinaapurissa on useita padottuja jokia, joissa on toimivat kalatiet. Monista meritaimenjoista puhumattakaan!

Vaikka maa on tuossa kivenheiton päässä, eivät sen joet ole tulleet allenäppäilleelle tutuiksi. Tämä kesä muutti tilannetta. Alkukesä starttasi Bysken keikauksella ja loppukesästä suuntasimme perheen kanssa tutustumaan Kalixiin ja Ängesåniin.

Pikku-Hennikin pääsi siis tsekkaamaan lohihommat.

Ruotsin joet poikkeavat minulle tutummista Finnmarkin joista siinä, että kaloja ongitaan yleensä synkillä eli uppoavilla siimoilla. Perho pitää (kuulemma) saada kalan nokan eteen, mahdollisimman lähelle sitä. Itämeren lohi ei (kuulemma) pinnasta perhoa helpolla hae.

Ihan mielenkiintoinen taiteen laji tuntuu tuo upposiimojen valintakin sitten olevan. Näin parin reissun perusteella. Se tosin hoikentaa myös kukkaroa.


Sinkki kireellä

Kalixin rannalta, Jockfallin pelipaikoilta paikallistin siis itseni lauantaiaamuna, kukonpierun aikaan. Perhe jäi onnellisesti nukkumaan.

Sumu oli sankka. Muita kalastajia ei näkynyt. Vesi oli suhteellisen alhaalla, mutta iso joki virtaili silti varsin vakuuttavan näköisesti.

Kalixin synkkää virtaa

Aloitin kalastuksen ns. kattilapoolin (=Jockfallin kuumin paikka) alapuolelta, leirintäalueen puoleiselta rannalta. Oli nimittäin virvelimiesten vuoro heittää tätä rantaa kattilapoolissa.

Liikuin alavirtaan kalastellen sopivan näköisiä virran reunoja ja kiven takusia. Siimana oli Visionin ACE I/S1/S3 eli tuttavallisemmin kolmosuppo. Perhoista aikaa saivat mm. Ullsocken, Den Vanliga sekä Black Sheep. Kaikki varsin pienikokoisina. Perusvalintoja Jockfallissa.

Kalixille väsättyjä suteja. Otikas vasemmalla ylhäällä.

Muutamia lohen hyppyjä pääsin todistamaan. Osa aivan heittohollilla. Ylävirtaan palatessa päätin kokeilla yhden paikan, jossa mukavan kokoinen lohiluokan kala näyttäytyi. Siima kiristyikin, mutta vain muutamaksi sekunniksi. Kala irtosi.


Helle hellii

Päivällä teimme perheen kanssa retken läheiselle Svartbergetin luonnonsuojelualueelle. Keli oli mahtava, joskin pikku tuuli olisi ollut poikaa. Seuranamme oli nimittäin rutosti mäkäräisiä.

Henni viihtyi hienosti rinkan kyydissä. Nukahti jopa hetkeksi.

Henni kyydissä

Illalla rantauduimme yhdessä ja paistoimme makkarat jokivarressa. Kalastin ehkä vartin verran harjusta. Yhden mittakalan sainkin.

Kävin tuon päälle tsekkaamassa Hembackenin poolin. Hieno paikka! Siellä oli muutama muukin kalassa. Jututin erästä ranskalaista herrasmiestä pikku tovin.

Lisäksi jokin veikeä partasuu olevinaan kalasti harjusta matosella. Elkeet ja siiman vahvuus viittasivat kyllä johonkin muuhun...


Musta pentele

Sunnuntaiaamuna kello soi 4:30. Aloitin kalastuksen n. 1,5 kilometriä putouksen alapuolella sijaitsevalta Hembackenilta, jossa ehdin tehdä yhden laskun ennen kuin siirryin kattilaan. Siellä kalastukseen on nimittäin asetettu elokuulle yörauhoitus klo 0:00-6:00 väliselle ajalle.

Kattilapooli putouksen alla.

Olin paikalla yksin. Siiman päähän Ullsocken ja laskulle. Kalaa pintoi siellä täällä, mutta ei nakertanut. Seuraavaksi kehiin ylläri: kultaoranssi tinseli. Ei nakertanut. Kokeilin myös isohkoa Sunray Shadowia sekä Den Vanligaa, mutta hyljeksivät, pirut.

Tuumaustauon aikana rantaan marssi kaksi muuta kalamiestä. He alkoivat kasaamaan kamojaan ja minä ajattelin tehdä vielä yhden laskun ja siirtyä sitten toisaalle. Siimaan päätyi putkeen sidottu Black Sheep, n. viiden sentin mitassa.

Olisiko ollut viides heitto ja lohi nakersi. Kala vetäisi yhden kovan syöksyn ja muutaman hypyn. Melko nopeasti se alkoi kuitenkin rauhoittumaan ja sain sen rantaan.

Kala oli n. viiden kilon tummunut natu. Varreltaan 80 cm. Päätin pitää saaliini, vaikka se olisi ollut melko arvokas joen kalakannan näkövinkkelistä. Samalla kalastus loppuisi, sillä päiväkiintiö oli täynnä. Hyvä näin. Perhe saisi aikaa isiltä.

Tumma natu

Istuimme mukavien heppujen kanssa rannassa ja tupakoimme. Nautin yhden oluen. Fiilis oli upea. Parasta!


Ängesånille

Mökin siivouksen jälkeen ajelimme Kalixin sivujoelle, Ängesånille. Matka taittui hissukseen metsäautoteitä pitkin. Ajattelimme hakea leiripaikan jostain sopivasta paikasta joen itärannalta. Suunnitelma vaihtui lennosta ja kiersimme mutkan länsirannalle.

Sistkostforsenin niskalta löytyi katos, jossa kokkailimme harjusta ja lohta trangian pannulla. Roskiksen haju karkotti meidät kuitenkin etsimään telttapaikkaa muualta.

Sellainen löytyikin Vääränivan lähettyviltä. Paikka näytti kalastuksellisestikin mielenkiintoiselta, joskin itäranta olisi ollut optimaalinen heittelyn suhteen.

Vääräniva oli varsin maukkaan näköinen paikka

Ilta sujui varsin rauhallisissa merkeissä. Muutaman lohen pintomisen havaitsin, mutta perhot saivat uida rauhassa. Nakkelin pääasiassa uudella 11' jalkaisella 7# switch-setillä. Se osoittautui todella maukkaaksi. Siimoista Guidelinen Scandi S1/S2 toimi parhaiten. Ai että, kun heitto lähti kevyesti!

Aamusta kävin tsekkaamassa pari koskea: Sistkostin niskan sekä Årsforsenin. Molemmat kerrassaan upeita paikkoja, varsinkin viimeksi mainittu. Lohet pintoivat aktiivisesti, mutta tärppien kanssa oli kovin hiljaista.

Årsforsenin niskaa

Vietimme päivän jokivarressa. Sää oli maukas, muttei kalastuksellisesti. Heitto sujui ja fiilis oli katossa. Tähän oli hyvä päättää kausi. Seuraavaksi raapaisen siitä yhteenvedon.

Yhdeksän kilon vonkale!!

Mistä kaikki sai alkunsa?

Matkakoski joskus vuosituhannen taitteessa

Torniojoelta kuuluu kummia: merialueiden kalastusrajoitukset ovat purreet, lohi liikkuu ja käy pyydykseen. Innostus iskee, pitäisikö kokeilla? Matkakoskelle mars. Mukana Risto ja Markku.

Aurinko paistaa. Soutuhommia. Suuri virta herättää poikain kunnioituksen. Lohi tarttuu vaappuun. Syöksyy, nousee pintaa jossain kaukana. Irtoaa.

Kipinä syttyi.


Repparfjordelva 2005

Kipinä oli kytenyt riittävästi ja savu alkoi nousta. Heinäkuussa 2005 suuntaisin kaverini Markun kanssa lohenpyyntiin Repparille - kuten tätä Länsi-Finnmarkissa sijaitsevaa lohijokea tuttavallisemmin kutsuttiin suomalaisten keskuudessa.

World Wide Webissä olevat, Repparista kertovat reissuraportit oli opiskeltu huolella. Perhoja tuli pyöriteltyä rapsojen innoittamana. Erityisesti kovasti kehuttu lohen pinturikalastus kuulosti mielenkiintoiselta.

Siis lohta pintaperholla? Eihän maukkaampaa kalastusta olisi voinut kuvitella!

Mukaan lähti kaksikätinen lainavapa sekä yhden käden risu. Jälkimmäinen oli Erän testeissäkin mainetta niittänyt ysijalkainen HM River+, 5-6-luokissa.

Jokilaakso näkyy

Mitä ihmettä, onko joessa vettä epätavallisen vähän? Kuinka ne kympin kalat muka mahtuvat uimaan tuossa lirussa?

Tällaiset olivat mietteet, kun VW Polo saavutti Repparin.

Täytyi käydä vilkaisemassa. Osin tilanne näytti hämäävältä etäältä katsottuna. Toki joki oli paljon pienempi kuin meille suomen poikiille kuvista ja kirjoista tutut Teno ja Väylä. Kyllähän tämä ihan kalapaikalta näytti. Vesikin oli käsittämättömän kirkasta.

Vyöhyketerapiaa

Reppari on jaettu vyöhykkeisiin, joilla on eri värikoodit. Myöhemmin esim. ruskea vyöhyke on herättänyt hilpeyttä keskusteluissa.

Siniselle eli alimmalle "zonelle" oli kovin tunku. Eräs suomalainen kertoi kalastavansa vain ja ainoastaan sinistä. Jos lupaa ei arvonnassa heltiäisi, niin tulisi välipäivä. Niitä hän kertoi viettäneensä jo useampia.

Noh, saimme arvonnassa luvat vihreälle alueelle, joen yläosille. Tätä seutua netin raporteissa kehuttiin.

Aurinko porotti. Auto parkkiin ja kahluupöksyt jalassa tallasimme jokivarteen, putouksen alapuolelle. Saimme paikalla olevilta suomalaisilta hieman vinkkejä kalastukseen sekä ottipaikkoihin.

Sitten alkoi lohen perhokalastuksen opettelu, joka jatkuu yhä edelleen. Muistaakseni heti ensimmäisenä iltana pääsin pitelemään tittiä, joka puraisi pinturiin. Sen kuitenkin menetin.

Tärppejä taisi tuon lisäksi olla ainakin ripakopallinen.

Ensimmäinen lohi!

Toisena päivänä olimme jälleen vihreällä vyöhykkeellä menestyksekkään arvonnan jälkeen. Markku suuntasi kulkunsa ylävirtaan, minä alavirtaan riippusillasta.

Tarjoilin nro #8 valkoista pintabomberia (kylän putiikista päivällä ostettu!!) keskelle mukavan näköistä poolia. Pinta rikkoontui ja bomber katosi. Vapa pystyyn! Mitään ei kuitenkaan tuntunut siiman päästä, joten uusi heitto samalle linjalle.

Taas mulahti - ja nyt myös tarttui!

Kala painui tärpistä pohjaan. Hetken junnattuaan se ampaisi ilmaan. Silloin tajusin, että kyse ei ole mistään pikkuvesselistä.

Tukka nousi pystyyn.

Kaivoin puhelinta taskusta. Markku oli saatava apuun. Miksi se ei hälytä? Perkele, suomen suuntanumero puuttuu. Kädet tärisevät, puhelin putoaa maahan.

Samassa laksi ottaa tiukan spurtin alavirtaan, kovaan koskeen. Perään on pakko lähteä. Juoksujalkaa!

Kala paineli alapuolisen kosken läpi melko vauhdilla. Minä loikin kiviä pitkin perässä, mitä kahluukengistä pääsin. Kosken alapuolella kala jumitti syvempään poteroon.

HM mutkalla pidän kalaa tiukalla ja siirryn sen alapuolelle. Näin olin lukenut lehdistä: Väsytä kala alavirran puolelta.

Kala vain juroo ja juroo. Samalla rantaan tulee joku - mahtavaa!! Viiton miehen paikalle. Osoittautuu norskiksi, joten solkkaan englantia into pinkeänä.

"What should I do?"

Norski neuvoo antamaan kalalle reilusti painetta. Otan vinkistä vaarin ja vedän vavan mutkalle.

Viimeiset väännöt

Paine auttoi, mutta lohen suunta on väärä. Se painaa alavirtaan. Perään on taas lähdettävä.

Vaan suurempi hätä odottaa nurkan takana: Jyrkänne, jonka alla on syvä vesi. Myöskään rantaa pitkin ei pääse perässä, seinä on pystyssä.

Lohi painaa yhä alaspäin. Daiwan (kyllä, kela on halpis Daiwa) jarrut tappiin. Pohjasiimaa on ulkona muutama kymmenen metriä. Perhana, se pysähtyi!

Kelailen kalaa lähemmäs, jolloin se näyttää kylkensä. Norski rauhoittelee, että "hyvältä näyttää" ja "kyllä se tästä".

Minä tärrään.

Kala ottaa vielä yhden spurtin alavirtaan, mutta saan sen kääntymään. Saan lopulta hinattua pötkylän syvähkön rannan tuntumaan. Norskin nostokoukku heilahtaa ja kala on rannassa.

Eläimellinen huuto purkautui tunturiylängölle!

Syyllinen lohihulluuteen

Tanskandoggi

Norskiveljeä vuolaasti kiiteltyäni palasi paikalle, josta kala otti. Puhelin löytyi maasta ja pian on Markku ihmettelemässä koukkuleukaa.

Mittanauha näytti 85 senttiä. Puntaria ei ollut mukana.

Teimme tulen jokivarteen ja keskityimme makkaranpaistoon. Paikalle löntysti veikeä tanskalainen hahmo, Lars-Bob Hensen.

"You lucky bastard", oli hänen kommenttinsa, kun kalan näki. Tarjosimme miehelle makkarat ja turisimme iltamyöhään niitä näitä.

Kalastus ei jostain syystä ollut enää mielessä.

Majapaikassa punnitsimme kalan. Kolli painoi 5,65 kiloa ilman suoli- ja maitilastia.

Loppureissun tittihurmaa

Loppureissun kolme lupaa sujuivat mukavissa merkeissä. Lohi oli hyvin otillaan ja puri erityisesti pinturiin. Suurin osa kalojen reaktioista tosin oli pelkkiä tärppejä tai pyörähdyksiä perhon perässä. Parhaalla (tai pahimmalla) hetkellä tapahtumia oli liki parikymmentä tunnin sisällä.

Ei ole helppoa pinturiin tartuttaminen.

Reissu sinetöi kohtaloni lohen perhokalastajana lopullisesti. Kipinä roihahti ilmiliekkiin ja tällä tiellä ollaan yhä.