sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Ottimatoja - osa II: Pieni on kaunista

Joskus kaikki menee päinvastoin kuin oppikirjassa. Lohta kalastaessa näin käy itse asiassa aika usein.

Kopioin idean piskuisesta "iskupisteperhosta" Pohjolan Perhokalastajan numerosta jostain kymmenen vuoden takaa. Lehden artikkeli käsitteli hankalia olosuhteita: lämmintä, matalaa vettä ja passiivisia kaloja. Tuolloin kuulemma itikan kokoiset, lähinnä iskupistettä muistuttavat perhot ovat toimineet - etenkin kirkkaalla päivänvalolla.

Kesällä 2015 ei Finnmarkissa varsinaisia helteitä sattunut. Vesi oli alhaalla johtuen vähistä sateista, mutta kovin kylmää se oli. Uudella joella oli kuulemma kala ollut keskimäärin varsin heikolla otilla. Näin kertoivat vastaan tulleet kalamiehet.

Meidän porukkaa eivät tuollaiset uutiset yleensä hetkauta. Luvan alkaessa Korpivaara ja minä olimme melskaamassa hienolla poolilla. Vuoronperään teimme laskuja, mutta lohi hylkäsi pyydöt. Ilma oli pilvipoutainen, reilut +10 C.

Ensimmäisen kalan ottipooli


"Vielä viimeinen lasku, ja sitten vaihdetaan poolia" on aika perinteinen tokaisu ennen tärppiä. Niin nytkin. Iskupiste oli päässyt siiman päähän. Sitä vei oikein pirteä, vastanoussut kahden ja puolen kilon titti. Kuvat ja kasvamaan.


Pudottelimme jokivartta alaspäin. Jotenkin oli sellainen fiilis, että "iskupiste" voisi olla paikan ja päivän ottiperho. Pian tämä fiilis sai vahvistusta, mutta vain tärpin muodossa.

Pienen leiritauon jälkeen palasimme porukalla kalastamaan samoja seutuja. Mukana oli nyt myös Hannes.

Sää oli synkeähkö ja ilta hämärsi. Vettäkin tihuutti hetkittäin. Kirjoissa sanotaan, että tällaisissa olosuhteissa perusvalinta on isohko, tumma perho. Siluetti näkyy hyvin taivasta vasten, sanotaan. Tottahan se on.

Minä koitin jotain muuta, koska luotto oli kova. Päätin käydä kopaisemassa poolin, jota toverini Korpivaara oli hetki sitten manannut tylsäksi. Siima veteen ja tärppi. Eihän tämä nyt huono paikka voinut olla. Muutama hyppykin näkyi.

Puolessa välissä laskua titti kiinni ja ylös. Hiio-hoi! "Iskupiste" pelasi!! Tämän jälkeen yksi tyhjä lasku, mutta jo kolmannella pikkuperhoa vietiin jälleen. Tällä kertaa tosin kala vei voiton.

Seuraavana päivänä olosuhteet olivat teorian mukaan optimaaliset tälle "iskupisteelle" - aurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja lämpö lähenteli kahtakymmentä. Tarjoilin pikkuperhoa monessa poolissa, myös tietokaloille, mutta ei vain kelvannut.

Mitä tästä opimme? Opit kannattaa (ainakin hetkittäin) kyseenalaistaa ja kokeilla jotain täysin päinvastaista.


"Iskupiste"

Koukku: Partridge CS16U Double #14
Lanka: ohut musta
Perä: Chinese Red uni yarn
Pyrstö: Punaisia kukon häkilän siikasia
Runko: Ovaali hopea, large
Siipi: Grizzly -värisen häkilähöyhenen kärjet
Häkilä: Sininen kukko
Pää: Chinese Red uni yarn

Kaloilta kyytiä saanut "iskupiste"




keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Ottimatoja. Osa 1: Green Monkey (muunnos)

Kesän 2014 Finnmarkin reissulla minulla oli yksi tavoite: saada lohi Sunray Shadow -tyyppisellä perholla. Tavoite toteutui. Ikimuistoisesti.

Green Monkeyn pettämä ja Green Monkeylle myyty


Sunray Shadow on Raymond Brooksin Norjassa kehittämä perho (lue stooria vaikkapa täältä). Se löytyy varmasti lähes kaikkien lohenkalastajien perhorasiasta. Etenkin norskien. Sunray Shadowin yksi kuuluisa ja toimiva muunnos on Green Monkey. Näiden kahden ero on näin tavan tallaajan silmissä vain värimaailmassa, SS on mustavalkoinen kirkkaalla putkella ja GM vihreä/musta vihreällä putkella.

Minullakin "Santikoita" ja "Viherapinoita" on muutamalla reissulla ollut mukana, mutta kuunaan ei lohi niihin ollut nakertanut. Ehkä luottoa ei ole ollut tarpeeksi.

Lohenkalastuksessa luotto pyytövälineeseen on nimittäin kaikki kaikessa.


Kesälle 2014 varustauduin sitaisemalla koko nipun 7-13 senttisiä santikoita ja viherapinoita. Kuten sanottua, tavoite oli se lohi saada. Santikka pääsikin siiman päähän heti ensimmäisellä poolilla, ensimmäisellä laskulla. Kokeilin etenkin Green Monkeyta siellä täällä koko reissun ajan, mutta enpä onnistunut kalaa jekuttamaan.

Puolessa välissä alkoi kuivempi kausi. Kaksi lupaa käytännössä ilman tärppiäkään. Sää oli lämmennyt päivä päivältä ja jokien vedet olivat laskussa. Ei näyttänyt lupaavalta.

Viimeisellä joella alkoi tapahtua. Kaverit napsivat muutaman kalan mahtavasta poolista. Olin kateellinen, sillä perhoni eivät tuntuneet kelpaavan.

Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Poolia oli kalastettu aktiivisesti jo muutaman tunnin. Nyt myös muillakin otti oli hiljentynyt.

Silloin päätin vaihtaa taktiikkaa kokonaan. Sitaisin siimaan isohkon Green Monkeyn ja muutin uittotyyliä totaalisesti: heitin poikkivirtaan ja vedin perhoa kovaa vauhtia vavalla niin, että se jätti pintaan selvän vanan. Laskun puolessa välissä raju tärppi. Noin neljän kilon jalkahan se sieltä nousi. Se tuntui työvoitolta, koska kahden edellispäivän aikana en ollut saanut edes oikeita tärppejä.

Jalan lisäksi sain poolista useamman tärpin. Eivät tarttuneet kuitenkaan. Tärkeintä oli kuitenkin uuden tekniikan oppiminen ja luoton syntyminen "uuteen" perhoon.

Tämä on lohenkalastuksessa parasta!

Green Monkey toimi myös kesällä 2015, jolloin saimme muutaman kalan vastaavanlaisissa olosuhteissa. Uitto oli jälleen nopeaa, mutta tällä kertaa perho sai olla hieman upoksissa.


Green Monkey (muunnos)

Putki: Chartreuse putki, koko Large, pituus 3-5 cm
Alussiipi: fluorivihreä bucktail, sidotaan kääntäen viuhkaksi
Päällyssiipi: musta vuohi (5-13 cm),
päälle muutama kimalle riikinkukon väristä Krinkle Mirror Flashia tai helmiäis flashabouta

Omissa tekeleissä siipi on ollut vuohta alkuperäisen colabus -apinan sijaan. Lisäksi olen oikonut mutkia sidonnassa ja karsinut materiaalit mahdollisimman vähiksi - perhon pitää olla yksinkertainen. Siipi on perhoissani melko hoikka.