Heja Sverige!

Suomi-Ruotsi on perinteinen asetelma. Ainakin yhdessä asiassa Ruotsi vie voiton kirkkaasti: Perämereen laskevien jokien lohikantojen tila.

Mörrum, Kalix, Byske, Ängesån, Lainio... Siinäpä näitä. Saattaa toki korkeuskäyrilläkin olla jotain osuutta asiaan.

Edellä mainittujen lisäksi länsinaapurissa on useita padottuja jokia, joissa on toimivat kalatiet. Monista meritaimenjoista puhumattakaan!

Vaikka maa on tuossa kivenheiton päässä, eivät sen joet ole tulleet allenäppäilleelle tutuiksi. Tämä kesä muutti tilannetta. Alkukesä starttasi Bysken keikauksella ja loppukesästä suuntasimme perheen kanssa tutustumaan Kalixiin ja Ängesåniin.

Pikku-Hennikin pääsi siis tsekkaamaan lohihommat.

Ruotsin joet poikkeavat minulle tutummista Finnmarkin joista siinä, että kaloja ongitaan yleensä synkillä eli uppoavilla siimoilla. Perho pitää (kuulemma) saada kalan nokan eteen, mahdollisimman lähelle sitä. Itämeren lohi ei (kuulemma) pinnasta perhoa helpolla hae.

Ihan mielenkiintoinen taiteen laji tuntuu tuo upposiimojen valintakin sitten olevan. Näin parin reissun perusteella. Se tosin hoikentaa myös kukkaroa.


Sinkki kireellä

Kalixin rannalta, Jockfallin pelipaikoilta paikallistin siis itseni lauantaiaamuna, kukonpierun aikaan. Perhe jäi onnellisesti nukkumaan.

Sumu oli sankka. Muita kalastajia ei näkynyt. Vesi oli suhteellisen alhaalla, mutta iso joki virtaili silti varsin vakuuttavan näköisesti.

Kalixin synkkää virtaa

Aloitin kalastuksen ns. kattilapoolin (=Jockfallin kuumin paikka) alapuolelta, leirintäalueen puoleiselta rannalta. Oli nimittäin virvelimiesten vuoro heittää tätä rantaa kattilapoolissa.

Liikuin alavirtaan kalastellen sopivan näköisiä virran reunoja ja kiven takusia. Siimana oli Visionin ACE I/S1/S3 eli tuttavallisemmin kolmosuppo. Perhoista aikaa saivat mm. Ullsocken, Den Vanliga sekä Black Sheep. Kaikki varsin pienikokoisina. Perusvalintoja Jockfallissa.

Kalixille väsättyjä suteja. Otikas vasemmalla ylhäällä.

Muutamia lohen hyppyjä pääsin todistamaan. Osa aivan heittohollilla. Ylävirtaan palatessa päätin kokeilla yhden paikan, jossa mukavan kokoinen lohiluokan kala näyttäytyi. Siima kiristyikin, mutta vain muutamaksi sekunniksi. Kala irtosi.


Helle hellii

Päivällä teimme perheen kanssa retken läheiselle Svartbergetin luonnonsuojelualueelle. Keli oli mahtava, joskin pikku tuuli olisi ollut poikaa. Seuranamme oli nimittäin rutosti mäkäräisiä.

Henni viihtyi hienosti rinkan kyydissä. Nukahti jopa hetkeksi.

Henni kyydissä

Illalla rantauduimme yhdessä ja paistoimme makkarat jokivarressa. Kalastin ehkä vartin verran harjusta. Yhden mittakalan sainkin.

Kävin tuon päälle tsekkaamassa Hembackenin poolin. Hieno paikka! Siellä oli muutama muukin kalassa. Jututin erästä ranskalaista herrasmiestä pikku tovin.

Lisäksi jokin veikeä partasuu olevinaan kalasti harjusta matosella. Elkeet ja siiman vahvuus viittasivat kyllä johonkin muuhun...


Musta pentele

Sunnuntaiaamuna kello soi 4:30. Aloitin kalastuksen n. 1,5 kilometriä putouksen alapuolella sijaitsevalta Hembackenilta, jossa ehdin tehdä yhden laskun ennen kuin siirryin kattilaan. Siellä kalastukseen on nimittäin asetettu elokuulle yörauhoitus klo 0:00-6:00 väliselle ajalle.

Kattilapooli putouksen alla.

Olin paikalla yksin. Siiman päähän Ullsocken ja laskulle. Kalaa pintoi siellä täällä, mutta ei nakertanut. Seuraavaksi kehiin ylläri: kultaoranssi tinseli. Ei nakertanut. Kokeilin myös isohkoa Sunray Shadowia sekä Den Vanligaa, mutta hyljeksivät, pirut.

Tuumaustauon aikana rantaan marssi kaksi muuta kalamiestä. He alkoivat kasaamaan kamojaan ja minä ajattelin tehdä vielä yhden laskun ja siirtyä sitten toisaalle. Siimaan päätyi putkeen sidottu Black Sheep, n. viiden sentin mitassa.

Olisiko ollut viides heitto ja lohi nakersi. Kala vetäisi yhden kovan syöksyn ja muutaman hypyn. Melko nopeasti se alkoi kuitenkin rauhoittumaan ja sain sen rantaan.

Kala oli n. viiden kilon tummunut natu. Varreltaan 80 cm. Päätin pitää saaliini, vaikka se olisi ollut melko arvokas joen kalakannan näkövinkkelistä. Samalla kalastus loppuisi, sillä päiväkiintiö oli täynnä. Hyvä näin. Perhe saisi aikaa isiltä.

Tumma natu

Istuimme mukavien heppujen kanssa rannassa ja tupakoimme. Nautin yhden oluen. Fiilis oli upea. Parasta!


Ängesånille

Mökin siivouksen jälkeen ajelimme Kalixin sivujoelle, Ängesånille. Matka taittui hissukseen metsäautoteitä pitkin. Ajattelimme hakea leiripaikan jostain sopivasta paikasta joen itärannalta. Suunnitelma vaihtui lennosta ja kiersimme mutkan länsirannalle.

Sistkostforsenin niskalta löytyi katos, jossa kokkailimme harjusta ja lohta trangian pannulla. Roskiksen haju karkotti meidät kuitenkin etsimään telttapaikkaa muualta.

Sellainen löytyikin Vääränivan lähettyviltä. Paikka näytti kalastuksellisestikin mielenkiintoiselta, joskin itäranta olisi ollut optimaalinen heittelyn suhteen.

Vääräniva oli varsin maukkaan näköinen paikka

Ilta sujui varsin rauhallisissa merkeissä. Muutaman lohen pintomisen havaitsin, mutta perhot saivat uida rauhassa. Nakkelin pääasiassa uudella 11' jalkaisella 7# switch-setillä. Se osoittautui todella maukkaaksi. Siimoista Guidelinen Scandi S1/S2 toimi parhaiten. Ai että, kun heitto lähti kevyesti!

Aamusta kävin tsekkaamassa pari koskea: Sistkostin niskan sekä Årsforsenin. Molemmat kerrassaan upeita paikkoja, varsinkin viimeksi mainittu. Lohet pintoivat aktiivisesti, mutta tärppien kanssa oli kovin hiljaista.

Årsforsenin niskaa

Vietimme päivän jokivarressa. Sää oli maukas, muttei kalastuksellisesti. Heitto sujui ja fiilis oli katossa. Tähän oli hyvä päättää kausi. Seuraavaksi raapaisen siitä yhteenvedon.

Yhdeksän kilon vonkale!!

Mistä kaikki sai alkunsa?

Matkakoski joskus vuosituhannen taitteessa

Torniojoelta kuuluu kummia: merialueiden kalastusrajoitukset ovat purreet, lohi liikkuu ja käy pyydykseen. Innostus iskee, pitäisikö kokeilla? Matkakoskelle mars. Mukana Risto ja Markku.

Aurinko paistaa. Soutuhommia. Suuri virta herättää poikain kunnioituksen. Lohi tarttuu vaappuun. Syöksyy, nousee pintaa jossain kaukana. Irtoaa.

Kipinä syttyi.


Repparfjordelva 2005

Kipinä oli kytenyt riittävästi ja savu alkoi nousta. Heinäkuussa 2005 suuntaisin kaverini Markun kanssa lohenpyyntiin Repparille - kuten tätä Länsi-Finnmarkissa sijaitsevaa lohijokea tuttavallisemmin kutsuttiin suomalaisten keskuudessa.

World Wide Webissä olevat, Repparista kertovat reissuraportit oli opiskeltu huolella. Perhoja tuli pyöriteltyä rapsojen innoittamana. Erityisesti kovasti kehuttu lohen pinturikalastus kuulosti mielenkiintoiselta.

Siis lohta pintaperholla? Eihän maukkaampaa kalastusta olisi voinut kuvitella!

Mukaan lähti kaksikätinen lainavapa sekä yhden käden risu. Jälkimmäinen oli Erän testeissäkin mainetta niittänyt ysijalkainen HM River+, 5-6-luokissa.

Jokilaakso näkyy

Mitä ihmettä, onko joessa vettä epätavallisen vähän? Kuinka ne kympin kalat muka mahtuvat uimaan tuossa lirussa?

Tällaiset olivat mietteet, kun VW Polo saavutti Repparin.

Täytyi käydä vilkaisemassa. Osin tilanne näytti hämäävältä etäältä katsottuna. Toki joki oli paljon pienempi kuin meille suomen poikiille kuvista ja kirjoista tutut Teno ja Väylä. Kyllähän tämä ihan kalapaikalta näytti. Vesikin oli käsittämättömän kirkasta.

Vyöhyketerapiaa

Reppari on jaettu vyöhykkeisiin, joilla on eri värikoodit. Myöhemmin esim. ruskea vyöhyke on herättänyt hilpeyttä keskusteluissa.

Siniselle eli alimmalle "zonelle" oli kovin tunku. Eräs suomalainen kertoi kalastavansa vain ja ainoastaan sinistä. Jos lupaa ei arvonnassa heltiäisi, niin tulisi välipäivä. Niitä hän kertoi viettäneensä jo useampia.

Noh, saimme arvonnassa luvat vihreälle alueelle, joen yläosille. Tätä seutua netin raporteissa kehuttiin.

Aurinko porotti. Auto parkkiin ja kahluupöksyt jalassa tallasimme jokivarteen, putouksen alapuolelle. Saimme paikalla olevilta suomalaisilta hieman vinkkejä kalastukseen sekä ottipaikkoihin.

Sitten alkoi lohen perhokalastuksen opettelu, joka jatkuu yhä edelleen. Muistaakseni heti ensimmäisenä iltana pääsin pitelemään tittiä, joka puraisi pinturiin. Sen kuitenkin menetin.

Tärppejä taisi tuon lisäksi olla ainakin ripakopallinen.

Ensimmäinen lohi!

Toisena päivänä olimme jälleen vihreällä vyöhykkeellä menestyksekkään arvonnan jälkeen. Markku suuntasi kulkunsa ylävirtaan, minä alavirtaan riippusillasta.

Tarjoilin nro #8 valkoista pintabomberia (kylän putiikista päivällä ostettu!!) keskelle mukavan näköistä poolia. Pinta rikkoontui ja bomber katosi. Vapa pystyyn! Mitään ei kuitenkaan tuntunut siiman päästä, joten uusi heitto samalle linjalle.

Taas mulahti - ja nyt myös tarttui!

Kala painui tärpistä pohjaan. Hetken junnattuaan se ampaisi ilmaan. Silloin tajusin, että kyse ei ole mistään pikkuvesselistä.

Tukka nousi pystyyn.

Kaivoin puhelinta taskusta. Markku oli saatava apuun. Miksi se ei hälytä? Perkele, suomen suuntanumero puuttuu. Kädet tärisevät, puhelin putoaa maahan.

Samassa laksi ottaa tiukan spurtin alavirtaan, kovaan koskeen. Perään on pakko lähteä. Juoksujalkaa!

Kala paineli alapuolisen kosken läpi melko vauhdilla. Minä loikin kiviä pitkin perässä, mitä kahluukengistä pääsin. Kosken alapuolella kala jumitti syvempään poteroon.

HM mutkalla pidän kalaa tiukalla ja siirryn sen alapuolelle. Näin olin lukenut lehdistä: Väsytä kala alavirran puolelta.

Kala vain juroo ja juroo. Samalla rantaan tulee joku - mahtavaa!! Viiton miehen paikalle. Osoittautuu norskiksi, joten solkkaan englantia into pinkeänä.

"What should I do?"

Norski neuvoo antamaan kalalle reilusti painetta. Otan vinkistä vaarin ja vedän vavan mutkalle.

Viimeiset väännöt

Paine auttoi, mutta lohen suunta on väärä. Se painaa alavirtaan. Perään on taas lähdettävä.

Vaan suurempi hätä odottaa nurkan takana: Jyrkänne, jonka alla on syvä vesi. Myöskään rantaa pitkin ei pääse perässä, seinä on pystyssä.

Lohi painaa yhä alaspäin. Daiwan (kyllä, kela on halpis Daiwa) jarrut tappiin. Pohjasiimaa on ulkona muutama kymmenen metriä. Perhana, se pysähtyi!

Kelailen kalaa lähemmäs, jolloin se näyttää kylkensä. Norski rauhoittelee, että "hyvältä näyttää" ja "kyllä se tästä".

Minä tärrään.

Kala ottaa vielä yhden spurtin alavirtaan, mutta saan sen kääntymään. Saan lopulta hinattua pötkylän syvähkön rannan tuntumaan. Norskin nostokoukku heilahtaa ja kala on rannassa.

Eläimellinen huuto purkautui tunturiylängölle!

Syyllinen lohihulluuteen

Tanskandoggi

Norskiveljeä vuolaasti kiiteltyäni palasi paikalle, josta kala otti. Puhelin löytyi maasta ja pian on Markku ihmettelemässä koukkuleukaa.

Mittanauha näytti 85 senttiä. Puntaria ei ollut mukana.

Teimme tulen jokivarteen ja keskityimme makkaranpaistoon. Paikalle löntysti veikeä tanskalainen hahmo, Lars-Bob Hensen.

"You lucky bastard", oli hänen kommenttinsa, kun kalan näki. Tarjosimme miehelle makkarat ja turisimme iltamyöhään niitä näitä.

Kalastus ei jostain syystä ollut enää mielessä.

Majapaikassa punnitsimme kalan. Kolli painoi 5,65 kiloa ilman suoli- ja maitilastia.

Loppureissun tittihurmaa

Loppureissun kolme lupaa sujuivat mukavissa merkeissä. Lohi oli hyvin otillaan ja puri erityisesti pinturiin. Suurin osa kalojen reaktioista tosin oli pelkkiä tärppejä tai pyörähdyksiä perhon perässä. Parhaalla (tai pahimmalla) hetkellä tapahtumia oli liki parikymmentä tunnin sisällä.

Ei ole helppoa pinturiin tartuttaminen.

Reissu sinetöi kohtaloni lohen perhokalastajana lopullisesti. Kipinä roihahti ilmiliekkiin ja tällä tiellä ollaan yhä.